|
Liiton valmentajaleiri Kiipulassa 30.7.-5.8.2012
Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton miekkailuvalmentajakoulutusleiri järjestettiin tänä vuonna Hämeenlinnan lähellä Kiipulassa. Leirille osallistui iso joukko niin kokemattomampia kuin kokeneempiakin miekkailuvalmentajia, sekä myös mukavan kokoinen joukko miekkailijoita.
Kouluttajina leirillä toimivat Mika Roman säilällä, Seppo Lauhio ja Anssi Alanne kalvalla sekä Teemu Tokola floretilla.
"Leiri oli erittäin onnistunut, ja iso joukko uusia valmentajia pääsi oppimaan tai kertaamaan oppituntien antamisen perusteita", kertoo koulutuksesta vastannut Teemu Tokola.
Leiri järjestettiin tänä vuonna toista kertaa, ja ensi vuonna leiriä on tarkoitus kehittää edelleen voimakkaasti eteenpäin: "Toivomme, että ensi vuoden kurssille saataisiin kouluttajat ulkomailta, jolloin ensi vuoden koulutus profiloituisi enemmän myös kokeneiden valmentajien suuntaan", Teemu Tokola kertoo.
Valmentajakoulutusleiri on osa Miekkailuliiton 2-tason valmentajakoulutustasoa, jonka suorittamiseksi valmentajan tulee suorittaa yhteensä 142 tuntia miekkailuvalmentajakoulutusta ja 18 tuntia muuta valmentajakoulutusta. Koska liiton kesäleiri sisältää vain noin 40 tuntia opetusta, tukeutuukin liiton järjestelmä paljon siihen, että koulutettavat aktiivisesti järjestäisivät koulutuksia myös itse pyytämällä tuntemiaan kokeneempia valmentajia pitämään haluamansa pituisia valmentajakoulutusseminaareja. Kun 2-tason kaikki tunnit on saatu täyteen, tasosuorituksen saa osallistumalla tasokokeeseen, jossa kontrolloidaan sekä valmentajan oma osaamistaso, että hänen kykynsä antaa oppitunteja.
Kiipulan leirin osanottajia. Kuva: Onni Rautiokoski
____________________________________________________________________
Suomen Miekkailuliiton valmentajaleiri Piispalassa 25.-31.7.2011
Suomen Miekkailuliiton valmentajakoulutus otti heinäkuun lopussa ison harppauksen eteenpäin, kun Kannonkosken Piispalassa järjestettiin pitkään aikaan ensimmäinen pitkä valmentajakoulutusleiri Suomessa. "Edellinen vastaava leiri järjestettiin Vierumäellä 50-luvulla", muistaa Piispalassa kouluttajana ollut Seppo Lauhio (MM). Heinäkuun leiri järjestettiin kansainvälisten valmentajakoulutusleirien mallin mukaisesti. Ohjelma olikin rankka, sillä valmennusharjoittelua oli keskimäärin 7,5 tuntia päivässä, ja ahkerimmat osallistujat hyödynsivät näiden lisäksi tehokkaasti hyviä ilmoja ja läheistä järveä.
Valmentajakoulutusleirin myötä liitto ei enää järjestä aiempia viikonlopun kestäviä 2-tason valmentajakoulutuskursseja. Niissä koettiin ongelmaksi se, että osallistujat vaihtelivat, eikä koulutuksesta saatu kunnolla nousujohteista. Viikon mittaisessa internaattikurssissa osallistujat osallistuvat yli 40 tuntiin koulutusta, ja pitkä yhdessäolo edistää myös aivan toisella tavalla valmentajien yhteistyötä yli seurarajojen. "Paluuta entiseen ei ole", kommentoikin liiton koulutustyöryhmän jäsen ja leirille osallistunut Tero Hakkarainen (TMÅF) leirin ylivertaisuutta suhteessa aiempiin järjestelyihin.
Leirin lopulla oli myös mahdollisuus suorittaa liiton koulutusjärjestelmän mukaisia tasokokeita, edellyttäen että koulutusjärjestelmän mukaiset koulutustuntimäärät olivat täyttyneet. Muutama valmentaja suorittikin 2-tason tasokokeen hyväksytysti.
Leirille osallistui myös pieni joukko miekkailijoita - Porvoon Miekkailijoista, Oulun Miekkailuseurasta sekä Mikkelin Miekkailijoista saapuneet miekkailijat saivat rautaisannoksen oppitunteja, sillä he toimivat koko leirin ajan mallioppilaina valmentajakoulutettaville.
Lisäksi he tietysti saivat mahdollisuuden tutustua niihinkin aseisiin, joita omassa seurassa ei harrasteta, sillä leirillä harjoiteltiin valmennusta kaikilla kolmella aseella: kalvalla, floretilla ja säilällä.
Miekkailijoita olisi leirille kaivattu enemmänkin, nyt valmentajakoulutettavat olivat ison osan ajasta välillä itse oppilaina.
"Palaute leiristä on ollut ylitsevuotavan positiivista", kertoo koulutustyöryhmän puheenjohtaja ja leiriasiaa vahvasti ajanut Teemu Tokola (OMS). "Viesti on ollut se, että leiri on erittäin opettava tilaisuus niin kokemattomille kuin kokeneillekin valmentajille, hintataso on ollut kohtuullinen ja että miekkailijoille leiri on ollut huikea mahdollisuus", hän jatkaa, ja toteaa, että "koulutustyöryhmä on jo aloittanut ensi vuoden leirin valmistelut, ja tavoitteena on, että saamme paikalle tätäkin vuotta suuremman joukon sekä valmentajia että miekkailijoita. Ensi vuoden kurssi tulee tarjoamaan sisältöä sekä tänä vuonna käyneille, kokeneemmille valmentajille, että myös ensimmäistä kertaa leirille osallistuville."
|