|
Liiton syyskokous järjestettiin Töölön kisahallissa 9. joulukuuta. Kokouksessa vahvistettiin uudistunut toimintasuunnitelma vuodelle 2012. Sen tarkoituksena on edistää mahdollisimman hyvin strategiamme toteutumista. Tuleva vuosi tulee olemaan monella tavoin poikkeuksellinen: liitolle tulee uusi laji mukaan toimintaan. Se tulee olemaan myös muutoin poikkeuksellisen innostava vuosi. Olemme nyt valinneet reitin jolla saavutamme strategiassa määritellyt tavoitteet ja tulemme sitä päättäväisesti toteuttamaan: enemmän miekkailijoita ja 5-ottelijoita, enemmän seuroja. Haluamme että lajimme ovat keskeisiä olympiakamppailulajeja Suomessa.
Erityisesti koska olemme niin suuren mahdollisuuden ja innostavan vuoden alussa, minulta on kysytty useasti viime kuukausina, miksi olen päättänyt että en ole enää käytettävissä liiton puheenjohtajaksi, kuten ilmoitin jo keväällä.
Olin päättänyt jo paljon aikaisemmin että tulen toimimaan vain kahdeksan vuotta liiton puheenjohtajana. Olemme mukana edistämässä liikuntaa, koska urheilu perustuu ihanteisiin ja unelmien toteuttamiseen. Olen vakuuttunut että tämä onnistuu parhaiten yhteisössä joka toimii parlamentarisimin ja demokratian parhaiten arvojen mukaisesti. Tähän perinteeseen parhaimmillaan on aina kuulunut luottamushenkilöiden säännöllinen vaihtuminen. Haluan että tämä on viimeinen merkittävä uudistus jota edistän toimiessani liiton puheenjohtajana.
Antiikin Ateenalaisilla viidensadan neuvosto valittiin vain vuodeksi kerrallaan ja henkilö voitiin valita tehtävään vain kahdesti. Rooman tasavallassa oli myös käytössä vaihtuva luottamustehtävien käytäntö. Uudella ajalla Yhdysvalloissa muodostettaessa demokratiaa, sen perustajat olivat vakuuttuneita siitä että kenenkään ei tule toimia kuin vain kohtuullisen ajan johtotehtävissä. George Washington ensimmäisenä presidenttinä muodosti perinteen jonka mukaisesti presidentti toimi enintään kaksi neljän vuoden kautta. Olemme osa Olympialiikettä ja sitoutuneet sen eettisiin sääntöihin. Kansainvälilsen olympiakomiten puheenjohtaja voidaan valita vain kahdesti. Olen myös kannattanut tätä käytäntöä puheissani kansainvälisen miekkailuliiton kokouksissa.
Toimikausien rajallisuus liittyy avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden lisäksi myös hyvään johtamiseen. Meidän on innostettava ja uudistuttava. Saatava mukaan parhaat kyvyt rakentamaan intohimoisesti uusia mahdollisuuksia lajeillemme. Tämä onnistuu parhaiten siten että jokainen tietää oman toimiensa mahdollisuuden rajoittuvan vain muutamaan vuoteen - tehdäkseen innostuneesti ja rohkeasti toimenpiteitä edistääkseen lajiemme toimintaa kyseisten vuosien aikana.
Haluan kiittää kaikkia miekkailijoita kuluneesta kahdeksasta vuodesta joiden aikana minulla on ollut kunnia johtaa suomalaista miekkailua. Kiitoksia teille kaikille. Tämä on ollut suuri ilo.
Kimmo Pentikäinen
Puheenjohtaja
****************************************
Kansainvälinen yleiskokous 2011 - miekkailun tulevaisuuden eri vaihtoehdot
7.12.2011
Kansainvälisen Miekkailuliiton yleiskokous järjestettiin tänä vuonna Yhdysvalloissa 3-4.12.2011.
Nykyiset komissiot ovat työskennelleet laadukkaasti ja FIE:n hallitus on kunnioittanut kyseistä valmistelutyötä, siten kokoukset ovat oleet kahden viimeisen vuoden aikana sääntömuutosesitysten osalta hyvinkin yksimielisiä.
Erityisesti kokoukseen osallistujia puhutti Italian kolme ehdotusta. Italialaiset ehdottivat että tuomarikomissioon voidaan asettaa ehdokkaaksi jäseniä ainoastaan hyvin tiukoilla kriteereillä, jotka käytännössä olisivat merkinneet että nykyinen komissio pystyisi päättämään komission tulevat jäsenet. Lisäksi Italia ehdotti että alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuskisat korvataan alle 23-vuotiaiden kisalla. Tilastollisesti laskien tämä olisi todennäköisesti tarkoittanut että suuret miekkailumaat olisivat tällä muutoksella varmistaneet suuremman määrän mitaleja nuorten maailmanmestaruuskisoista. Kumpikaan ehdotuksista ei hyväksytty. Lisäksi Italia ehdotti että perustetaan erillinen valmentajien komissio jonka nimittää FIE:n hallitus. Lakikomission esityksen mukaisesti tämä muutettiin siten että kyseisellä ryhmällä ei ole komission oikeutta muokata yleiskokoukselle lähetettäviä esityksiä. Sen sijaan se tulee olemaan hallituksen nimeämä vapaamuotoinen työryhmä joka voi tehdä hallituksen esittämiä selvityksiä. Myös viimeinen esitys aiheutti käytäväneuvotteluissa paljon huolta kokousedustajissa, koska tässä on nähtävissä pyrkimys siirtää yleiskokoukselle kuuluvaa päätäntävaltaa hallitukselle.
Yleiskokouksen ehkä merkitävin osuus liittyi lakikomission puheenjohtajan, Marco Rioja Perezin ja varapuheenjohtaja Samuel Cherisin puheeseen etiikasta. He muistuttivat pitkässä puheessaan yksityiskohtaisesti yleiskokousta siitä että FIE on sitoutunut säännöissään noudattamaan Kansainvälisen Olympiakomitean eetistä ohjeistusta, jotka sisältävät mm. että puheenjohtajan vaaleihin liittyen ehdokkaiden tulee pidättäytyä mm. laajoista ehdokkuutta promotoivista vaalimatkoista, puhumattakaan lahjonnasta, lahjojen antamisesta tai sellaisen lupaamisesta. Samoin he puheessaan korostivat että nykyistä sääntöjen oikeuttamaa valtakirjan käyttöä ei pidä käyttää tekosyynä sille että jäsen luovuttaa toiselle jäsenelle oikeuden käyttää tämän äänioikeutta valtakirjan saaneen haluamalla tavalla.
Omassa puheessani yleiskokoukselle esitin että meidän on otettava realistisena vaaran mahdollisuutena että miekkailu voi jäädä Olympialaisten ulkopuolelle tulevaisuudessa, jos emme toimi määrätietoisesti lajin uudistumiseksi nykyajan vaatimusten mukaisesti. Jotta mahdolliset riskit ja miekkailun mahdollisuudet voidaan mahdollisimman hyvin arvioida, olisi suositeltavaa että FIE:n hallitus asettaa työryhmän valmistelemaan miekkailun tulevaisuusselontekoa - kattavaa tieteellistä raporttia siitä millä tavoin miekkailu kykenee uudistumaan ja olemaan merkittävä olympialaji yhä vuonna 2020.
****************************
Suomalainen huippu-urheilu uudistuu
17.11.2011
Olympiakomitean valtuuskunta syyskokouksessaan hyväksyi huippu-urheilun muutosprojektin väliraportin lähtökohdat.
Kokouksen avauspuheessaan puheenjohtaja Roger Talermo korosti urheilun yhteistä tavoitetta nostaa Suomi maailman liikkuvimmaksi urheilukansaksi. Tämän toteutumiseksi huippu-urheilun muutosprojektin työryhmä on valmistellut väliraportin. Muutoksessa Olympiakomitea jatkaa itsenäisenä uudistuvana huippu-urheilusta vastaavana organisaationa, jonka toimintaan luodaan uusi huippu-urheilun yksikkö.
Tarkoitus on yksinkertaistaa urheilun rakenteita ja karsia päällekkäisyyksiä. Tavoitteena että suomalainen huippu-urheilu menestyy kansainvälisesti, osaaminen on korkeatasoista ja huippu-urheilua arvostetaan. Tavoitteena on että Suomi on paras pohjoismaa menestyksellä ja huippu-urheilujärjestelmän toimivuudella mitattuna
Lähtökohtana uudelle organisoitumiselle on urheilijan polku, joka määrittää toimintatavat, osaamistarpeet ja roolit. Suomalaiselle huippu-urheilulle luodaan yhteinen johto, jossa keskeisenä on osaaminen ja valmentajakoulutus. Tutkimus ja kehittämistoiminta muuttuu kiinteäksi osaksi urheiljoiden valmennusta. Valmentajakoulutusta kehitetään. Siiloutunut yksinyrittäminen korvataan yhteistyön vahvistamisella.
Lisäksi kokouksessa mm. käytiin vilkkaasti keskustelua periaatteista uuden pääsihteerin valinnasta ensi vuonna, kun nykyinen pääsihteeri jää eläkkeelle.
*********************************
Liiton strategiapäivitys 2011
5.9.2011
Liiton hallituksen strategiakokous järjestettiin Solvallan urheiluopistossa viime viikonloppuna. Järjestimme erillisen strategiakokouksen nyt kolmannen kerran todettuamme viime vuonna sen erittäin hyödylliseksi. Tarkoituksena on järjestää tilaisuus vuosittain. Monipuoliset intensiiviset keskustelut, tavoitteiden pohtiminen perusteellisesti eri näkökulmista ja niihin sitoutuminen on erinomainen lähtökohta tavoitteiden toteutamiselle seuraavan toimintavuoden aikana. Tällä kertaa pohdimme nykyaikaisen 5-ottelun yhdistämistä liiton toimintaan, huippu-urheilun organisointia ja liiton strategiaa.
Totesimme että strategisia tavoitteita vuoteen 2015 ja 2020 mennessä tulee täydennetää miekkailun työllistävän vaikutuksen tavoitteilla. Liiton kannustaviin arvoihin tulee nostaa yhteisöllisyys ja yhteistyö. Lisäksi keskeinen täydennys strategiaan tulee liittymään sen konkreettisiin toimenpiteisiin.
Aikaisempi strategia todettiin siten kestäväksi ja toimivaksi - sitä on kuitenkin tarkennettava ja määriteltävä miten saavutamme tavoitteemme.
Totesimme että liiton on luotava huippu-urheilun kehityspolun, joka antaa suuntaviivat ja mahdollisuudet urheilijalle, valmentajille, seuroille ja perheille, miten urheilija kykenee tavoittelemaan huippusuorituksia ja miten hän toteuttaa sen kestävästi ottaen huomioon urheilijan yksilöllisen kasvun. Tämä polku sisältää kasvun urheilijasta kilpaurheilijaksi ja lopulta huippu-urheilijaksi - kansainväliselle parhaalle tasolle.
Lisäksi meidän on luotava seuratoiminnan kehityspolku, jonka tavoitteena on kasvattaa liiton harrastajamääriä. Tämä toteutuu perustamalla uusia seuroja, sekä kehittämällä nykyisten seurojen toiminnan laajuutta. Tämän toteutumiseksi liitolle on saatava seurakehittäjä joka mahdollistaa kehitystoimenpiteet.
Seuraavaksi hallitus viimeistelee ehdotuksensa strategian täydentämisestä ja lähettää sen lausuntoa varten seuroille, jotta voimme vahvistaa syyskokouksessa liiton strategian konkreettiset toimenpiteet - joilla saavutamme tavoittemme - harrastajamäärn kasvun jatkumisen, kilpailumenestystä arvokisoissa ja näkyvyyttä hienoille urheilulajeillemme.
********************************************
EUROOPAN MIEKKAILU-UNIONIN KOKOUS 2011
16.7.2011
Euroopan Miekkailu-unionin kongressi järjestettiin Sheffieldin Euroopanmestaruskisojen yhteydessä 16.7.2011.
Kongresssin keskeinen keskustelun aihe ja muutos tulevassa toiminnassa liittyy rahoitukseen. Vuonna 2011 budjetti oli noin puoli miljoonaa euroa johtuen FIE:n puheenjohtajan antamasta sponsorointituesta.
Tämä tuki on kuitenkin huomattavasti pienempi vuonna 2012 ja budjetti tulee olemaan viidesosa.
Toinen keskeinen kysymys liittyy liiton toiminan organisoitumiseen. EFC:n hallitus ei ollut lähettänyt etukäteen ennen kokousta liitoille minkäänlaista tietoa budjetista puhumattakaan toimintasuunnitelmasta 2012. Toimintasuunnitelman käsittely ei ollut edes esityslistalla. Suomen esityksestä se lisättiin esityslistalle.
EFC:n puheenjohtaja Frantisek Janda esiteli puheessaan toimintaa toteutuneelta kaudelta ja lupasi myös käsitellä suunniteltua toimintaa. Toteutuneella kaudella 2010/2011 EFC:n kilpailujen organisoimisen ohella internetsivut ovat olleet keskeinen aktiviteetti. Samoin kilpailukalenterin ja kilpailujen organisoinnin kehittäminen. Lisäksi EFC on pyrkinyt aktiivisesti hankkimaan merkittäviä sponsoreita miekkailulle kuitenkaan siinä onnistumatta. Tavoitteeksi kaudelle 1011/2012 puheenjohtaja linjasi markkinointiaktiviteetin jatkumisen, sekä kilpailujäjestelmän ja kilpailujen organisoinnin kehittäminen. Janda arvioi että organisaation toimintaa tulee yksinkertaistaa. EFC:llä on liika työryhmiä ja nimettyjä edustajia toimielimissään. Lopuksi Janda ehdotti että EFC:n tulisi organisoida oma eurooppalaisen miekkailun lisenssi joka toimisi myös organisaation rahoituksen lähteenä.
Taloudenhoitaja Jacek Bierkowski esitteli että budjetti olisi laajuudeltaan 100-150.000 euroa, hän ei kuitenkaan esittänyt tarkemmin jaottelua tuloista ja menoista. Suomen edustajana ehdotin että budjetin kulut jaetaan seuraavasti: hallinto 60.000, puheenjohtajan kulut 10.000, pääsihteeri ja tekninen johtaja 15.000 ja työryhmät 30.000. Lisäksi jos EFC vastaanottaa ylimääräisiä lahjoituksia FIE:ltä tai yksityisiltä säätiöiltä nämä käytetään lahjoittajan toivomusten mukaisesti. Esitys hyväksyttiin ohjeeksi hallituksen toiminnalle vuonna 2012.
Lisäksi kiitin puheenjohtajan esittämässä toimintasuunnitelmassa tavoitetta kehittää vuonna 2012 kilpailujen tasoa. Esitin kuitenkin että EFC:n tulisi huolellisesti harkita otetaanko käyttöön erillistä eurooppalaista lisenssiä. Tätä voidaan arvoida vuoden 2012 aikana. Markkinoinnin osalta olisi suotavaa että EFC:n aktiviteetti olisi vuonna 2012 alhaisempi kuin 2011. Tämä rooli kuuluu FIE:lle ja kansallisille liitoille. EFC:n toiminta vuonna 2012 tulisi keskittyä korkealaatuisten kilpailujen järjestämiseksi, koordinoida euroopan miekkailuliittojen välistä toimintaa, sekä edistää eurooppalaisen miekkailun roolia kansainvälisessä miekailussa.
Kongressi lisäksi päätti mm. että vuoden 2015 senioreiden mestaruuskisat järjestetään Montreuxissa, Sveitsissä ja U23 mestaruuskisat Bratislavassa.
********************************************
Miekkailun ja 5-ottelun toimintojen yhdistymisen taustoja
22.05.2011
Miekkailuliiton syyskokouksessa 2010 päätettiin liiton strategian päivittämisestä. Uudessa strategiassa nostettiin erittäin kunnianhimoisesti tavoitettamme harrastajien määrään kasvattamiseksi. Miekkailun harrastajamäärät ovat kasvaneet nopeammin kuin aikaisemmassa strategiassamme kirjattu tavoite (20–30%) sillä toteutunut kasvu oli jo vuoteen 2009 mennessä 50 %. Uudessa strategiassa tavoittelemme kasvua, jonka tavoitteena on nostaa miekkailu harrastajamäärällä mitattuna merkittävien Olympiakisoihin kuuluvien yksilökamppailulajien joukkoon Suomessa.
Päätoimisen toiminnanjohtajan palkkaaminen on kuitenkin muodostunut merkittäväksi esteeksi toiminnan laajentamiseksi miekkailijoiden määrään lisääntyessä ja urheilusaavutustemme kehittyessä. Yhden henkilön organisaatiot ovat liian riskialttiita toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Varmistaaksemme miekkailun myönteisen kasvun, keskeiseksi teemaksi muodostui vuoden 2010 etutyössä käytettävissä olevien resurssien määrän lisääminen yhdistämällä kahden lajin organisaatioita yhteistyössä nykyaikaisen 5-ottelun kanssa.
Neuvottelujen taustalla on Opetus- ja kulttuuriministeriön halu tukea toiminnallisesti vahvempia liittoja. Siksi se kannustaa liittoja tutkimaan eri vaihtoehtoja siten, että aikaansaataisiin urheilutoiminnan laadun ja ammattimaisuuden lisäämistä. Ministeriössä uskotaan vahvasti suurempien yksiköiden tuomaan voimaan ja tästä syystä ministeriö myös kohdentaa valtionavustuksia erityisesti lajitoimintojen yhdistämiseksi lisäämällä niiden liittojen valtionavun määrää merkittävästi, jotka edesauttavat tätä suuntausta. Huomioitavaa on siis, ettei ministeriön kannustus lajien toiminnan yhdistämiseksi liity julkisten rahojen säästöön eikä ministeriö pakota liittoja yhdistymään. Päinvastoin, ministeriö haluaa vahvistaa kansalaistoimintaa ja kanavoida liikunnan kansalaistoimintaan osoitettua määrärahalisäystä muun muassa lajitoimintojen yhdentymisprosessien tukemiseen.
Uuden lajin lisääminen liiton toimintaan edistäisi siten liiton strategisia tavoitteita.
Siten Vuoden 2010 aikana Miekkailuliitto ja Nykaikainen 5-otteluliitto valmistelivat lajeihin liittyvien toimintojen yhdistämistä. Neuvottelut sisälsivät yhdessä sovitun aikataulun, työryhmiin organisoitumisen, neuvottelut Opetus- ja Kulttuuriministeriön kanssa, sekä keskustelutilaisuuden seuroille 30.10.2010, seurojen lausuntokierroksen ja laajan viestinnän seuroille lajien toiminnan yhdistymisen vaikutuksista.
Toimintojen yhdistämymiseen liittyvään Strategiatyöryhmään kutsuttiin jäseneksi kummankin liiton puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, toiminnanjohtajat ja asiantuntijajäsenenä Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.
Neuvottelut etenivät hyvässä yhteisymmärryksessä ja sen tuloksena sovittiin pääperiaatteet esiteltäväksi jäsenseuroille: Miekkailuliiton sääntöjen muutos, sopimus nykyaikaisen 5-ottelun siirtymisestä sekä periaatteet kummankin lajin taloudellisen tuen jatkumisesta liiton piiristä. Nykyaikaisen 5-ottelu muodostuu osaksi yhteisen liiton toimintaa. Samalla nykyisen Suomen Nykyaikaisen 5-otteluliiton toiminta päättyy ja nykyaikaisen 5-ottelun valtionapu ohjattaan yhteiselle liitolle.
Marraskuussa 2010 toteutettiin erillinen seurakysely, jossa kartoitettiin seuroilta saatavilla olevaa tietoa valmisteltavaan päätökseen liittyen. Liiton keskustelupalstalla järjestettiin aktiivista keskustelua aiheeseen liittyen ja liiton luottamusjohto osallistui aktiivisesti keskusteluun vastaten erilaisiin kysymyksiin aiheeseen liittyen. Keskustelupalstalta saatiin aktiivisia kommentteja ja ne kerättiin ja käsiteltiin valmistelutyöhön liittyen.
Seurojen keskustelutilaisuus 30.10.2010 oli hyvähenkinen tilaisuus, jossa todettiin että lisäkeskustelu aiheesta on toivottavaa. Seurojen lausunnot käsiteltiin liiton hallituksessa ja todettiin että seuroilla on vahva toive jatkaa keskustelua aiheeseen liittyen. Tavoitteena oli aiheesta päättäminen yleiskokouksessa keväällä 2011.
Syyskokouksen yhteydessä järjestettiin infotilaisuus, johon asiantuntijana osallistui SLU:n kehitysjohtaja Rainer Anttila. Keväällä 2011 toiminnanjohtaja esitteli muutosten vaikutuksia seurojen toimintaan seurakäyntien yhteydessä ja lopulta keväällä 2011 Miekkailuliiton ja Nykyiaikisen 5-otteluliiton yleiskokoukset hyväksyivät lajien toimintojen yhdistämisen edistääkseen kummankin lajin kehittymistä Suomessa.
Tämä mahdollisuus toteutui keskiviikkona, 18.5.2011 kun solmimme sopimuksen jolla suomalainen miekkailu ja 5-ottelu lajeina yhdistävät toimintansa ja nykyisen Miekkailuliiton toimintaan liitetään lajina nykyaikainen 5-ottelu 1.1.2012.
********************************************
HUIPPU-URHEILUN TULEVAISUUS SUOMESSA
26.4.2011
Taloudellisesti Olympiakomitealla on hyvä tilanne joka perustuu veikkausvoittovaroihin. Tulokset etenkin talviolympialaisissa ovat kuitenkin huolestuttavasti heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tulos ei ole ollut paras mahdollinen vertailtaessa esimerkiksi muihin pohjoismaisiin talviurheilumaihin - Norjaan ja Ruotsiin.
Huippu-urheilun toiminnan kehittämiseksi on perustetu Suomeen huippu-urheilun työryhmä, jonka tavoiteena on identifoida uudet toimintatavat joilla nostetaan Suomi huipulle urheilussa. Osa tätä muutosta on Olympiakomitean haastajaohjelma, johon liittyvään tukiohjemaan ovat myös miekkailijat päässet mukaan.
Huippu-urheilutyöryhmän tavoitteena on kaikkien huippu-urheilutoimijoiden yhteistyön tehostaminen ja työnjaon selkeyttäminen. Tämä sisältää myös resurssien uudelleen arviointia ja vaatii toimijoiden sitouttamista uusiin tomintatapoihin.
Miten suomalainen huippu-urheilu voisi jatkossa menestyä?
Huippu-urheilutyöryhmän alustavan arvion mukaan se vaatii yhteisöllisyyttä. Yhteenkuuluvuuden lisääminen ja yhdessä oppiminen ovat tavoitteita joilla pyritään ilon ja innostuksen ilmapiiriin. Tavoitteena on eri toimijoiden kanssakäymisen kautta päästä jatkuvan kehittymisen optimaaliselle tielle jotta suomalaisen huippu-urheilun kompetenssi kasvaa ja on kansainvälistä huipppuluokkaa
Huippu-urheilutyöryhmän visiona on että huippu-urheiluyksikössä työskentelee maan parhaat asiantuntijat, jotka koordinoidusti ovat lajien käytössä. Tässä mallissa jokaisella olympialajilla on oma lajikonsultti. Suomalaisen urheilun tutkimus ja kehitystyö sijoitetaan huippu-urheiluyksiköön, jolloin sen asiantuntijat ovat jatkuvassa kompetenssin kehitystyössä
Huippu-urheilutyöryhmän tavitteena on että lajeja ja huipputoimijoita johdetaan yhteistyöhön koska yhteinen kyvykkyyden kasvu on iso mahdollisuus suomalaisten huippu-urheilutulosten saavuttamiseksi.
*************************************
KATSAUS VUOTEEN 2010 - LAADUKASTA MIEKKAILUA HYVÄSSÄ SEURASSA
15.03.2011
Liiton toiminnan laatu on kehittynyt laajasti ja systemaattinen vuosien työskentely laadun kehittämiseksi on nähtävissä vuoden 2010 toiminnassa.
Liitto julkaisi vuonna 2010 seuratoiminnan tukemisen strategian, jossa linjataan, että miekkailu on kehittävä, monipuolinen ja kaikenikäisille sopiva liikuntaharrastus, jota on mahdollisuus harrastaa kuntoillen, kilpaillen tai huippu-urheilutavoittein.
Vuosittain hallinnon laatua mitataan hallituksen jäsenten kehityskeskustelulla. Arvioinnin perustella toiminnan laatu on kehittynyt tasaisesti koko kolmen vuoden aikana tehdyn mittauksen aikana. Liitto liittyi vuonna 2010 Nuoreen Suomeen jonka sinettiseuratoiminnan kautta seurat voivat kehittää nuoriso- toimintansa laatua. Vuoden 2010 kesällä päättyi useampivuotinen SLU:n VOK-hanke joka on luonut laadullista kehitystä kansalliseen valmentajakoulutukseen, jonka lisäksi parhaita valmentajia koulutettiin kansainvälisillä leireillä. Tuomaritoiminnan laadukas toiminta on edennyt varmaotteisesti nauttien kansainvälistä tunnustusta. Laatu näkyy myös liiton järjestämissä lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa ja tietenkin huippu-urheilun tasaisessa vuodesta toiseen jatkuvassa menestyksessä, kuten tänä vuonna Teemu Seeven viides sija Euroopan Mestaruuskisoissa (alle 20v).
Tarkasteltaessa miekkailun saamaa valtion tukea suhteessa lajin harrastajamääriin voidaan todeta että miekkailun saama tuki on tällä hetkellä vieläkin hieman alhaisempi kuin muilla olympiakamppailulajeilla suhteessa lajin toiminnan tasoon ja harrastajien määrään. Samanaikaisesti on huomioitava että valtion tuki olympiaurheilulajeille on tällä hetkellä riittämätön kun tukien määrää vertaa kansainvälisesti muihin miekkailun lajiliittoihin esimerkiksi Pohjoismaissa. Tarkastelu osoittaa, että Suomessa valtion myöntämä lajituki, joka on ensisijainen resurssi olympiamenestyksen turvaamiseksi, on riittämätön suhteessa lajin harrastajamääriin. Samoin on syytä kiinnittää huomiota siihen että muilla Pohjoismailla tulolähteet ovat vähemmän hajautettuja, mikä myös tehostaa lajiliiton toiminnan keskittymistä pääasialliseen tarkotukseensa, lajin toiminnan kehittämiseen ja urheilun huipputulosten saavuttamiseen toissijaisen tulorahoituksen organisoimisen sijaan.
Syyskokouksessa päätettiin liiton strategian päivittämisestä ja määriteltiin tavoitteet vuoteen 2020. Aikaisemmin määrittelemämme strategia on osoittautunut toimivaksi ja uudessa strategiassa nostetaan erittäin kunnianhimoisesti tavoitettamme harrastajien määrään kasvattamiseksi. Tämä on mahdollista laadukkaalla toiminnalla. Jäsenmäärän kasvattaminen toteutuu seurojen määrän lisäämisellä ja nykyisten seurojen toiminnan tukemisella seurastrategian mukaisesti.
Varmistaaksemme miekkailun myönteisen kasvun, keskeiseksi teemaksi muodostui vuoden 2010 etutyössä valmistelut uuden lajin tuomiseksi liiton toimintaan. Tähän liittyen aloitettiin järjestelyt nykyaikaisen 5-ottelun tuomiseksi osaksi liiton toimintaa.
Vuonna 2010 Miekkailuliitto oli mukana valmistelemassa Suomalaisen liikunnan ja urheilun Visio2020:tä, Reilun Pelin periaatteita, sekä huippu-urheilutyöryhmän toimintaa. Kyseiset suuntaviivat ja periaatteet ohjaavat tulevina vuosina suomalaista urheilua ja siten myös miekkailuseurojen toiminnan edellytyksiä.
Miekkailun iloa pistävän hyvissä seuroissa toivottaen,
Kimmo Pentikäinen, puheenjohtaja
Lena Tallroth-Kock, toiminnanjohtaja
*************************************
Miekkailun tavoitteet 2011
10.12.2010
Syyskokouksessamme päätimme liiton strategian päivittämisestä ja määriteltiin tavoitteet vuoteen 2020. Aikaisemmin määrittelemämme strategia on osoittautunut toimivaksi ja uudessa strategiassa nostetaan kunnianhimoisesti tavoitteemme harrastajien määrään kasvattamaksi. Lisäksi nostetaan näkyvyys keskeiseksi tavoitteeksi. Liiton toiminnassa 2011 keskeisinä painopisteinä on miekkailijoiden määrän lisääminen uusia seuroja perustamalla sekä hyvin valmistellun seurastrategian toteutus. Näitä tavoitteita osaltaan tukee uusi kilpailujärjestelmä, jonka odotamme kannustavan yhä useamman miekkailijan osallistumista kilpailutoimintaan. Huippu-urheilussa olemme saavuttaneet onnistuneesti strategian mukaisia tavoitteita: 2007 sijoitus 16. joukossa miesten MM-kisoissa, 2008 ensimmäinen suomalainen Euroopan mestaruus (alle 17v) ja 2009 ensimmäinen suomalainen maailmancupin voitto (alle 20v). Erityisenä haasteena tulee olemaan hyvän juniorimenestyksen siirtäminen seniorituloksiksi. Meidän on löydettävä keinot huippumenestyksen rakentamiseksi myös seniorisarjassa. Tässä varmasti saamme hyvää apua ja näkökulmia pohjoismailta, erityisesti Virolta, joka saavutti vuoden 2010 maailmanmestaruuden kalvassa.
Miekkailun harrastajamäärät ovat kasvaneet nopeammin kuin aikaisemmassa strategiassamme määrittelimme tavoitteeksemme. Strategiaan kirjattu tavoite oli 20-30%. Toteutunut kasvu on ollut vuoteen 2009 mennessä 50%. Uudessa strategiassa tavoittelemme jopa hieman nopeampaa kasvuprosenttia, jonka tavoitteena on nostaa miekkailu harrastajamäärällä mitattuna merkittävien Olympiakisoihin kuuluvien yksilökamppailulajien joukkoon Suomessa.
Jäsenmäärän ja huippu-urheilun menestyksen lisäksi kolmantena strategian toteutumisen mittarina on ollut miekkailun työllistävien henkilöiden määrän kehittyminen. Tältä osin strategia ei ole toteutunut tavoitteiden mukaisesti. Vuoden 2010 osalta karkeasti arvioiden miekkailu työllistää 2-3 henkilötyövuotta. Viimeisimmän arvion mukaan vuoden 2011 osalta lukema kohoaa 4-6 henkilötyövuoteen. Seuratasolla on odotettavissa hyvää kehitystä vuoden 2011 osalta mm. Sporttityöllistää -tukimuodon avulla. Liitolla tulee olemaan kevään 2011 aikana täysipäiväisenä työntekijänä Your Move tapahtuman valmisteluun liittyen, johon saamme tukea SLU:lta. Päätoimisen toiminnanjohtajan palkkaaminen on muodostunut merkittäväksi esteeksi toiminnan laajentamiseksi miekkailijoiden määrään lisääntyessä ja urheilusaavutustemme kehittyessä. Yhden henkilön organisaatiot ovat liian riskialttiita toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Liitto on usean vuoden ajan toiminut järjestelmällisesti saadakseen varoja täysipäiväisen toiminnanjohtajan palkkaamiseksi. Tämä mahdollisuus voi toteutua vuoden 2011 aikana jos liitto ottaa mukaan lajivalikoimaansa nykyaikaisen 5-ottelun. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmis ohjaamaan kyseisen lajin ylläpitämiseen varatut varat liitollemme sekä lisäksi antamaan merkittävän ylimääräisen valtiontuen, sillä ministeriö uskoo että laajempaa toimintaa ylläpitävä liitto kykenee toimimaan paremmin seurojen toimintaa tukevana yhteistyötahona.
2011 tulee olemaan suomalaisen miekkailun juhlavuosi, jolloin liittomme täyttää 80 vuotta. Juhlimme vuotta tätä varten valmistuvalla historiateoksella sekä viemällä voimakkaasti miekkailua eteenpäin innostamalla mukaan suomalaisia ja saavuttamalla huippukilpailutuloksia maailmalla. On hienoa olla miekkailija ja työskennellä Suomalaisen miekkailun puolesta. Meillä on vahvana reilu peli ja rehti meininki pistämättömän harrastuksen parissa!
Miekkailun iloa toivottaen,
Kimmo Pentikäinen, puheenjohtaja
Lena Tallroth-Kock, toiminnanjohtaja
*************************************
31.10.2010
Lauantaina järjestettiin Miekkailuliiton keskustelutilaisuus. Olen todellakin innoissani uusista ajatuksita ja ideoista joita sain henkilökohtaisesti tilaisuuteen osallistuneilta. Suuret kiitokset!
Tilaisuus oli erittäin korkeatasoinen ja siitä heijastu into jolla miekkailua tehdään seuroissa. Anssi Alanne hoiti esimerkillisesti moderaattorin roolia ja keskustelu oli kiintoisaa.
Erityisesti keskustelusta minulle nousi tärkeäksi että meidän on kokoajan mietittävä millä tavoin kehitämme seurojen toimintaa, jossa miekkailu tapahtuu. Meidän on myös huolella otettava huomioon jo seuraselvityksessä 2009 esiin noussut kriiikki: kaikki kolme lajia on kohdeltava tasapuolisesti ja alueellista tasa-arvoa on tuettava.
Katselin tätä miettiessäni uudelleen Miekkailuliiton esityksen 10.9.2010 SLU:n Reilun Pelin seminaarissa. Esitys löytyy Youtubesta tästä linkistä. Esittelimme tilaisuudessa miten liittomme toiminnassa on toteutunut arvolupaus toimia avoimesti, demokraattisesti ja oikeudenmukaisesti. Näihin peruskäsitteisiin kannattaa aina uudelleen palata ja miettiä miten voimme yhä paremmin toimia reilusti näiden periaatteiden mukaisesti.
*************************************
28.10.2010
Lauantaina Töölön Kisahallilla Ylioppilasmiekkailijoiden-juhlakisojen jälkeen keskustellaan liiton strategiasta.
Miekkailuliiton hallitus valmistelee syyskokoukseen strategiapäivitystä, jossa tarkennetaan vuonna 2006 sovittuja tavoitteita. Tarkennuksessa esitetään että miekkailun näkyvyys nostetaan keskeiseksi arvoksi ja esitetään tavoitteet harrastajamäärän kasvattamiseksi vuoteen 2020-mennessä. Lauantaina on mahdollisuus pohtia yhdessä tulevien vuosiemme strategiaa.
Suomen Miekkailuliiton hallitus päätti lisäksi kokouksessaan 20.10.2010 esityksestä Suomen Miekkailuliiton ja Suomen Nykyaikaisen 5-otteluliiton yhdistymiseksi. Liitto lähetti seuroille esityken yhdistymisen sopimuksesta ja sen liitteistä sekä taustamateriaalia lausuntoa varten. Myös tästä aiheesta keskustelemme lauantaina.
Yhdistymisneuvottelujen taustalla on Opetus- ja kulttuuriministeriön halu tukea toiminnallisesti vahvempia liittoja. Siksi se kannustaa liittoja tutkimaan eri vaihtoehtoja siten, että aikaansaataisiin urheilutoiminnan laadun ja ammattimaisuuden lisäämistä. Tässä ministeriössä uskotaan vahvasti suurempien yksiköiden tuomaan voimaan ja tästä syystä ministeriö myös kohdentaa valtionavustuksia erityisesti yhdentymistyöhön lisäämällä yhdistyneen liiton valtionavun määrää merkittävästi. Huomioitavaa on siis ettei ministeriön kannustus liittojen yhdistymiseen liity julkisten rahojen säästöön eikä OKM pakota liittoja yhdistymään. Päinvastoin, ministeriö haluaa vahvistaa kansalaistoimintaa ja kanavoida liikunnan kansalaistoimintaan osoitettua määrärahalisäystä muun muassa yhdentymisprosessien tukemiseen.
Liiton keskustelupalstalla on käyty nyt kuukauden ajan erinomaista ja vilkasta pohdintaa aiheeseen liittyen: tutustu tästä linkistä keskustelupalstan pohdintaan.
Toivottavasti kaikki miekkailusta kiinnostuneet pääsevät mukaan tilaisuuteen!
Vielä ehtii osallistumaan myös keskustelupalstan keskusteluun!
Aika: La 30.10.2010 klo 16-18
Paikka: Töölön Kisahallin neuvottelutila (A-halli 2 krs.), Paavo Nurmen kuja 1, Helsinki
*************************************
10.9.2010
Pidin tänään SLU:n Reilun Pelin Seminaarissa Miekkailuliiton puolesta esityksen teemasta:
"Toimimme avoimesti, demokraattisesti ja oikeudenmukaisesti".
Esitys löytyy Youtubesta tästä linkissä
Laittakaa kommentteja tulemaan keskustelupalstalle:
-kuvastaako tuo esitys sinun mielestäsi Miekkailuliiton toimintaa?
-entä miten voisimme yhä paremmin onnistua näissä tärkeissä periaatteissa?
Kommentit voi lähettää ja ääänestää aiheesta keskustelupalstalla tässä linkissä.
*************************************
Nykyaikaisen 5-ottelun liitto lähestyi keväällä Miekkailuliittoa ja ehdotti liittojen yhdistymistä. Lajiin kuuluu miekkailun lisäksi uinti, ratsastus ja ampumajuoksu. Miekkailuliiton strategiaksi määriteltiin 2006 harrastajamäärän kasvattaminen ja menestys olympialaisissa. Tällä hetkellä harrastajamäärät ovat kasvaneet 50% ja ensimmäinen nuorten euroopanmestaruus saavutettiin 2009, mutta vielä tarvitaan lisää vauhtia toimintaan. Liittojen yhdistäminen toisi merkittäviä synergia etuja kahdelle samankaltaiselle olympialajille ja edesauttaa strategian määrittelemän tavoitteen saavuttamista. Siten Miekkailuliitto päätti aloittaa yhdistymisen kartoituksen.
Halusin konkreettisesti selvittää millainen laji on nykyaikainen 5-ottelu ja mitä sen kehittäminen käytännössä vaatisi. Tavoiteenani oli siten kesäloman päätteeksi osallistua nykyaikaisen 5-ottelun SM-kisoihin, jotka pidettäisiin sopivasti ennen lomani loppua 21. elokuuta. Aikaakin olisi hyvin kaksi kuukautta valmistautua kisoihin. Periaatteena valmistautumisessa Olympialaisten perustajan ja nykyaikaisen 5-otttelun kehittäjän, Pierre de Coubertin hengessä "tärkeintä ei voitto vaan osallistuminen".
Nykyaikaisessa 5-ottelussa miekkailu otellaan kalvalla, jota en ole koskaan harjoitellut. Oma miekkailuni on liittynyt aina säilään. Pistooliammuntaan opetuksen olen saanut yli kaksikymmentä vuotta sitten armeijassa. Viimeisin cooper-testin tulokseni oli reilusti yli 3000 metriä. Siten totesin, että miekkailun, ammunnan ja juoksun osalta taitoni saavat olla riittävät ja keskityin kesällä uintiin ja esteratsastukseen.
Ennen työpäivää ja sen jälkeen kävin harjoittelemassa uintia mm. uima-stadionilla heinäkuun alkupuolella kymmenisen kertaa. Kesällä uima-stadionilla harjoittelevat myös kilpauimarit, joiden tekniikkaa arvioimalla ja soveltamalla sain mukavasti parannettua uimataitoani.
Keskeisenä ongelmanani oli kuitenkin esteratsastus. Olin ollut vain kerran, parikymmentä vuotta sitten hevosen selässä. Aikaa oli enää hieman yli kuukausi kisoihin ja minulle kerrottiin, että esteratsastuksen opettelu ratsastuksen alkeista aloittaen tulee kestämään vuosia.
Olimme päättäneet perheen kanssa viettää lomakuukauden Riikassa, Latviassa. Emme olleet aikaisemmin käyneet Latviassa mutta meille oli suositeltu paikkaa lomakohteena ja meillä oli käytettävissämme ystäviemme asunto Riikan keskustassa. Halusimme lomakohteen läheltä, jonne pääsisimme laina-autolla mukanamme perheeseen kuuluvat kolme kissaa.
Otin yhteyttä aina yhtä ystävälliseen Latvian Miekkailuliiton puheenjohtajaan, Erika Azeen, joka järjesti minulle esteratsastuksen opettajaksi Latvian urheiluopiston huippuvalmentajan, Sergej Shakuroffin, Soulin olympialaisten esteratastusfinalistin.
Siten heräsin lomallani Riikassa lähes joka aamu kello 6.30 ratsastamaan. Lopulta kahdenkymmenen kahden tehokkaan oppitunnin jälkeen - kiitos erinomaisen opettajan ja tehokkaiden rakkolaastareiden - osasin ratsastaa esteratoja.
Ohessa video viimeisestä esteratsastusharjoituksestani >
Viikko ennen kisoja sain tietää yllättäen, että SM-kisat on siirretty lokakuulle. Sen sijaan minulla oli hieno mahdollisuus osallistua veteraanien kisoihin, jotka pidettäisiin SM-kisojen tilalla. Se antoikin erinomaisen mahdollisuuden kokeilla kilpailemista nykyaikaisessa 5-ottelussa mestaruuskisoja astetta rennommassa ilmapiirissä.
Sääntöjä on veteraanien kisoissa kevennetty, joten 100 metrin uinti sujui hyvinkin helposti. Olin harjoitellut 200 metrin matkalle, ja otin alun ehkä turhan varovasti. Tuloksena vaatimattomat 604 pisteettä. Miekkailu sujui yllättävän hyvin. Opin kisan aikana jonkin verran miekkailemaan kalvalla, joka vaatii kuitenkin hyvin erilaista taktiikkaa ja teknikkaa kuin säilä. Tuloksena 1.000 pistettä. Ratsastuksessa hevoset arvotaan. Arvonnan suorituksen jälkeen kyselin kilpakumppaneilta, oliko heillä kokemusta hevosesta. Kyseinen hevonen, Vallu, oli kuulemma hankala lähtemään liikkeelle mutta kun Vallu innostuu, on se varma esteen ylittäjä.
Minä en saanut Vallua innostumaan. Ennen aloitusta kilpailijalla on 20 minuuttia aikaa tutustua hevoseen ja lämmitellä sen kanssa. Lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut Vallua kunnolla laukkaamaan. Lopulta menin kilpailualueelle ja päätin yrittää mennä ravilla esteet. Tätä emme olleet harjoitelleet esteratsastusvalmentajani kanssa. Kuitenkin ensimmäisen esteen jälkeen Vallu innostui ja lopulta suostui laukaamaan ja siten Vallun suosiollisella ja kiitettävällä suorituksella selvitin radan ilman virheitä. Vallu ei kuitenkaan pitänyt turhaa kiirettä ja sain siten sakkoja maksimiajan ylittämisestä. Tuloksena 1084 pistettä.
Viimeisenä lajina oli ampumajuoksu, joka veteraanikisassa on helpotettu 2000 m pituiseksi. Maaliin osuin pistoolilla vaihtelevalla menestyksellä kolmeen ja kahteen tauluun yhteensä kymmenestä mutta heikon ammunnan pystyin kompensoimaan hyvällä juoksuvauhdilla. Ampumajuoksun yhteistuloksena siten 2456 pistettä.
Ohessa kisakuvia >
Nykyaikainen 5-ottelukilpailu oli fyysisesti ja taidollisesti erittäin vaativaa mutta todella hauskaa. Suosittelen lämpimästi kaikille miekkailijoille.
Lomatuliaisina minulla oli siten tutustuminen upeaan latvialaiseen kulttuuriin, esteratsasastustaito, mahdollisuus osallistua nykyaikaiseen 5-ottelukisaan, hyviä hetkiä perheen seurassa - sekä kaksi uutta kissaa. Vaimoni huomasi silmänsä menettäneen kissan tallilla ja veimme sen eläinlääkäriin hoidettavaksi. Tämän jälkeen se oli hoidossa loma-asunnollamme. Lopulta sovimme tallin kanssa, että Natacha jää meille viettämään eläkepäiviä. Lomamme alkuvaihessa ikkunan takana istui viikon ajan kulkukissa - kunnes päästimme sen sisälle. Kummatkin kissat saivat tarvittavat rokotukset sekä kissapassit ja viettävät nykyään kissanpäiviä meidän kotona Kampissa.
**********************************
Miekkailulla menee hyvin! - katsaus vuoteen 2009
20.3.2010
Suomen Miekkailuliitto määritteli vuonna 2006 kymmenen vuoden strategian, jonka tavoitteena on harrastajamärän kasvattaminen ja menestys Olympiakisoissa. Strategiaa tarkennettiin 2007 siten että tavoitteet toteutetaan tehokkaimmin seuratoiminnan kehittämisen kautta. Huippu-urheilun osalta liitto on kyennyt seuraamaan menestyksekkäästi strategian mukaisia tavoitteita: (2007) sijoitus 16. joukossa miesten MM-kisoissa, (2008) ensimmäinen suomalainen Euroopanmestaruus (alle 17v.), (2009)ensimmäinen suomalainen maailmancupin voitto (alle 20v.). Miekkailun harrastajamäärät ovat kasvaneet myös merkittävästi. Strategiaan kirjattu tavoite oli 20-30%. Toteutunut kasvu on ollut 50%.
Liiton toiminta on kasvanut laadullisesti ja määrällisesti kovaa vauhtia viimevuosina ja tämä on vaatinut myös organisaation ja toimintatapojen soveltamiseksi uuteen ympäristöön. Tähän liittyen hallitus esitti ja syyskokous hyväksyi liiton uudet säännöt, joiden tavoitteena on mukauttaa säännöt kasvaneeseen toimintaan ja ajanmukaistaa vastaamaan paremmin nykyisiä lainsäädännöllisiä ja oikeudellisia vaatimuksia. Lisäksi uudet säännöt antavat mahdollisuuden liiton toiminnan laajentamiseksi tulevaisuudessa etenkin ottaen huomioon Opetusministeriön työryhmien mietinnöt liikuntalakiin ja liikuntajärjestöjen tukiperiaatteisiin liittyen, jotka todennäkäisesti tulevat voimaan 2012 alkaen.
Seuratoiminnan kehittämiseksi liitto tilasi SLU:lta selvityksen,jonka vuonna 2009 valmistuneet tulokset olivat erinomaisia ja rohkaisevia. Suomalaisilla miekkailuseuroilla on hyviä mahdollisuuksia kasvaa nykyistä huomattavasti suuremmiksi. Erityisesti jäsenmääärää on lisättävissä tehostamalla toimintaa nuorten tyttöjen saamiseksi mukaan miekkailuun. Seuratoiminnan kehittäminen on antanut uusia toimintatapoja seuroille jatkaa itsenäisesti seuratoiminnan kehittämistä, jota varten perustettiin liiton toimintaan uusi työryhmä.
Jäsenmäärän ja huippu-urheilun menestyksen lisäksi kolmantena strategian toteutumisen mittarina on miekkailun työllistävien henkilöiden määrän kehittyminen. Liitto esitti Opetusministeriölle pilotointia vuodelle 2010, jonka tavoitteena on löytää onnistunut toimintamalli pienten lajiliittojen toiminnan laajentamiseksi. Tällä hetkellä päätoimisen työntekijän palkkaaminen muodostuu merkittäväksi esteeksi jossakin vaiheessa lajiliiton jäsenmäärän ja urheilusaavutusten kehittyessä. Lisäksi yhden henkilön organisaatiot ovat liian riskialttiita toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Näistä syistä johtuen olisi perusteltua löytää toimintamalli, jossa pienten lajiliittojen henkilöstöresursseja yhdistetään sisältäen myös pienten lajiliittojen ammattijohtamisen. Opetusministeriö ei kuitenkaan myöntänyt täysimääräisesti haettua tukea ja tältä osin joudumme miettimään uudelleen toimintamme organisoitumista käytettävissä olevilla resursseilla.
Liitolle vahvistui vuoden 2009 aikana lisää resursseja etutyön toteuttamiseksi. Kansainvälisissä organisaatiossaa suomalaisilla ei ole koskaan ollut yhtä merkittävää ja laajaa edustusta. Liiton varapuheenjohtaja Someroja valittiin Euroopan Miekkailu-Unionin hallitukseen, joka vastaa Kansainvälisen Miekkailuliiton jäsenmaiden toiminnan kehittämisestä Euroopassa. Liiton puheenjohtaja toimii Kansainvälisen Miekkailuliiton sekä Euroopan Miekkailu-Unionin lajin edistämisestä vastaavissa valiokunnissa ja Jaana Pihkala Kansainvälisen Miekkailuliiton kurinpitovaliokunnassa. SLU:n valiokunnissa Somerojan lisäksi on toiminut Roope Takala. Kansainvälisen etutyön tavoitteena oli vuonna 2009 etenkin vaikuttaa kilpailujärjestelmän muodostumiseksi sellaiseksi että se tukee pienten miekkailumaiden osallistumista Olympialaisiin. Kansallisesti liitto osallistui aktiivisesti liikuntapoliittiseen linjaukseen siten että se tukee laaja-alaisen ja monimuotoisen liikunnan yhteiskunnallista merkitystä, sekä luo mahdollisuuden huippu-urheilun kehittämiseen uusien nousevien lajien osalta.
Taloudellisesti vuosi 2009 oli erittäin raskas ja tulevana vuonna 2010 tulemme vahvistamaan taloudellista seurantaa tavoitteena toiminnan osalta nollatulos.
Haasteellisesta taloudellisesta toimintaympäristöstä huolimatta vuosi 2009 oli erinomainen ja saavutimme paljon tavoitteita joita olimme asettaneet toiminnallemme. On hienoa olla miekkailija ja työskennellä Suomalaisen miekkailun puolesta, sillä meillä on vahvana reilu peli ja rehti meininki pistämättömän harrastuksen parissa!
Kimmo Pentikäinen, puheenjohtaja
Lena Tallroth-Kock, toiminnanjohtaja
**********************************
Upeat kalvan SM-joukkuekisat Espoon Isossa Omenassa
30.11.2009
Omasta puolestani kiitokset jälleen erinomaisesti järjestetyistä kisoista Espoon miekkailijoille.
Meidän kannattaa rohkeasti luoda uusia toimintatapoja joilla tuomme
hienon lajimme lähemmäksi katsojia ja suurta yleisöä. Kisat Isossa
Omenassa ovat olleet erinomainen esimerkki tämän mukaisesta uudesta
tavasta järjestää kisat ja sitä kannattaa kehittää eteenpäin.
****************************
Kansainvälisen miekkailuliiton kokous 21-22.11.2009
22.11.2009
Kansainvälinen miekkailuliitto (FIE) kokoontui kongressiin Sisilian pääkaupungissa, Palermossa. Kokouksessa hyväksyttiin muutoksia sääntöihin, vuosittainen käytäntö kevätkokouksesta poistettiin ja lopuksi valittiin vuoden 2011 maailmanmestaruuskisojen järjestäjäksi Catania.
FIE:n puheenjohtaja Usmanov korosti avajaispuheessaan, että Kansainvälisen Miekkailuliiton tämän hetken keskeisin tehtävä on saada Olympialaisissa edustetuksi kaikki miekkailun joukkuekisat. Nykyisen joudumme jokaisen Olympialaisen yhteydessä jättämään ohjelmasta vuorollaan kaksi joukkuekisaa. Siten Olympialaisissa tulisi olemaan yhteensä kaksitoista miekkailukisaa. Usmanov lupasi oman puheenjohtajuuskautensa loppuajan keskittyä tämän tavoitteen saavuttamiseen.
Usmanov toi lisäksi puheessaan esiin aikaisempaa merkittävämmän taloudellisen tuen, sisältäen tuen maanosien keskusliitoille. Nykyisellä budjettikaudella 2 milj. CHF ja tulevalla 3,3 milj. CHF. Kansainvälisen Miekkailuliiton nykyinen budjetti on 5,4 milj. CHF ja tuleva budjetti 6,6 milj. CHF.
FIE tulee uudistamaan nettisivunsa sisältäen erillisen video-sivuston. Lisäksi lähitulevaisuuden keskeisiin toimenpiteisiin kuuluu kilpailukalenterin uudelleen järjestely. Puheenjohtaja Usmanov toi myös esiin puheessaan että varapuheenjohtajat ovat ottaneet viimeisen puolen vuoden aikana merkittävämmän roolin operatiivisessa toiminnassa kuin aikaisemmin.
Jäsenmaat olivat edustettuna kattavasti, ainoastaan Camerun, Viro, Indonesia ja Nigeria eivät olleet paikalla aamupäivän jälkeen. Paikalla oli kokouksen alussa 102:n maan edustajaa ja 10 maata valtakirjan välityksellä. Kahden edustajan tultua myöhemmin paikalle kongressissa oli edustettuna yhteensä 114 maata.
Kongressissa käytettiin ensimmäistä kertaa sähköistä äänestysjärjestelmää, jota myös Kansainvälinen Olympiakomitea käyttää kokouksissaan.
Suurimman osan kokouksen ajasta käytettiin yhdistyssääntöjen ja kilpailusääntöjen muutosesitysten käsittelyyn, joita oli yhteensä noin sata kappaletta. Kyseiset esitykset löytyvät FIE:n sivuilta osoitteesta: fie.ch/Fencing/Letters.aspx . Puheenjohtaja Usmanov korosti että tällä kertaa FIE:n hallitus päätti seurata huolellisesti komissioiden suosituksia. Tällä puheenjohtaja Usmanov korosti hallituksen halua muodostaa yhteistyössä komissioiden kanssa yhtenäisen näkemyksen.
Käsittelyn alkaessa sähköinen äänestysjärjestelmä aiheutti aluksi hankaluuksia. Lisäksi keskusteltiin periaatteesta, äänestetäänkö ensin ehdotusversiosta, joka on eri komissioiden hyväksymästä hallituksen kannattamasta muutetusta versiosta vai tulisiko ensin käsitellä alkuperäistä esitystä. Lopulta päädyttiin järjestykseen, jossa äänestettiin ensisijaisesti komissioiden täydentämästä ehdotuksesta, joka oli myös hallituksen hyväksymä. Sveitsin Miekkailuliiton puheenjohtja, esitti omassa puheenvuorossaan että FIE on Sveitsiin rekisteröity ja Sveitsin lakien mukaisesti käsittelyjärjestyksemme on oikea.
Omassa puheessani kiitin puheenjohtajaa, hallitusta ja komisiota hyvästä valmistelusta joka oli korkeammalla tasolla kuin aikaisempina vuosina Tämä helpotti merkittävästi ehdotusten käsittelyä ja osaltaan vaikuttaa sääntöjen yhtenäisyyteen ja tarkoituksenmukaisuuteen.
Ainoa muutos kongressin aikana alkuperäiseen esityslistaan tehtiin alkuvaiheessa, jolloin päätettiin että FIE luopuu kevätkokouksista (General Assembly) ja sen sijaan kokoontuu vuosittain yleiskokoukseen, kongressiin, jossa hyväksytään samalla myös edellisen kirjanpitokauden tasekirja, sekä vastuuvapaus. Tässä yhteydessä keskusteltiin tuleeko vuosittain olemaan jokaisella kongressilla erityinen teema käsiteltävien asioiden suhteen. Lopulta hallituksen keskustelun aikana muuttaman esityksen mukaisesti hyväksyttiin ”vuosittainen teema periaate” lähtökohtaiseksi tavoitteeksi kongresseissa käsiteltäville asioille.
Noin sadan käsiteltävän muutoksen listalla oli ainoastaan kolme esitystä, joissa päätös ei ollut hallituksen suosituksen mukainen. Ensimmäinen koski pääsihteerin toimimista puheenjohtajan sijaisena maanosien keskusliittojen hallituksen kokouksissa. Toinen käsitteli maailmanmestaruuskisojen ajankohtaa, joka aiheutti paljon keskustelua. FIE:n televisio-oikeuksista neuvotteleva Jochen Färber, esitti että televisiokanavat ja televisio-oikeuksien levittäjät mukaan lukien EBU, toivovat että miekkailun maailmanmestaruuskisat eivät olisi alkusyksystä (heinä-syyskuu) koska silloin heidän on vaikea saada kisalle yhtä laajasti media-aikaa kuin siinä tapauksessa että ne televisioitaisiin lokakuun lopulla - marraskussa. Siten keskusteltiin mahdollisuudesta että kisakalenterin rytmiä muutetaan siten että kisakausi huipentuisi kyseisenä ajankohtana järjestettäviin maailmanmestaruuskilpailuihin.
Useissa aiheeseen liittyvässä puheenvuoroissa tuotiin esiin toivomus pitää nykyinen kilpailukalenterin aikataulu voimassa. Puheenjohtaja Usmanov korosti että meidän tavoitteena on oltava miekkailun kiinnostavuuden lisääminen mediassa ja tässä Usmanovia puolusti myös kunniapuheenjohtaja Roch, joka tiivisti että me kilpailemme suhtessa muihin urheilulajeihin. Jos haluamme että Olympialaisissa on joukkuekisat kaikilla lajeillamme, meidän on päättäväisesti markkinoitava laajasti urheilulajiamme.
Hallitus toi kokoukselle siis esityksen, jossa tarkoituksena oli tarkentaa myöhemmäksi syksyyn nykyistä kapeammalle aikavälille kisojen ajankohta, mutta näinkin varovainen muutosesitys ei saanut hyväksyntää kongressissa ja se hylättiin äänin, 58/40/ 4.
Kilpailusäännöissä hyväksymättä jäi ainoastaan esitys muutoksesta (no. 55) kadettien maailmamestaruuskisojen alustavan ranking-listan määrittelyyn liittyen.
Vuoden 2010 kongressin ehdokkaiksi ilmoittautuivat Bulgaria (Sofia) ja Venäjä (Moskova).
Hallituksen jäsen Sabharwal esitti kongressille hallituksen ja puheenjohtajan toimet viimeisen vuoden aikana kisojen saamiseksi kaikille joukkuelajeille Lontoon Olympialaisissa. Toimenpiteet huipentuivat FIE:n esitykseen kansainvälisen Olympiakomitean hallitukselle Berliinissä 13.8.2009. Toive ei saanut kuitenkaan kannatusta ja Sunil arvioi lopuksi, että miekkailu on hankalassa tilanteessa saavuttaakseen päämääränsä.
Puheenjohtaja Usmanov ilmaisi hyvinkin spontaanisti että hän ei pidä siitä että hallituksen jäsen sanoo ”meidän olevan hankalassa tilanteessa”. Usmanov muotoili että meillä ei ole minkäänlaisia hankaluuksia vaan ainoastaan realistinen tilanne, jossa meidän on työskenneltävä päämäärätietoisesti saadaksemme vakuuttuneeksi Kansainvälisen Olympiakomitean ja sen hallituksen jäsenet.
Kongressin suurimman dramatiikan aiheutti keskustelu Lontoon Olympialaisten valinnan periaatteista ja päätöksen ajankohdasta jolloin julistetttaisiin lajit joilla ei ole tällä kertaa joukkuekisoja. Hallitus kertoi kongressille, muutoksesta Lontoon Olympialaisiin osallistuvien miekkailijoiden määrässä niiden lajien osalta, joilla ei ole joukkuekisaa. Osallistuvien miekkailijoiden määrä tulee nousemaan 24:sta urheilijasta 30:een urheilijaan verrattuna edellisiin Olympialaisiin. Yhteismäärä pysyy kuitenkin samana.
Hallitus oli päättänyt edellisenä päivänä että keskustelemme kongressissa periaatteesta, jonka mukaisesti pois jäävät lajit vaihtuvat säännönmukaisesti ja varsinaisesti itse lajit kerrotaan virallisesti vasta myöhemmin. Kongressi kuitenkin halusi jatkaa keskustelua, johon puheenjohtaja totesi että emme ole keskustelukerho - perusperiaate on päätetty aikaisemmassa kongressissa, mutta hänelle sopii hyvin että äänestämme siitä, kertooko hallitus virallisesti nyt ja heti, mitkä kyseiset lajit tulevat olemaan. Asiasta äänestettiin ja tuloksen mukaisesti hallitus ilmoitti että aikaisemmin sovitun periaatteen mukaisesti seuraavissa Olympialaisissa ei tule olemaan joukkukilpailua seuraavilla lajeilla: naisten säilä ja miesten kalpa. Tässä vaiheessa keskustelu ja puheenvuoropyyntöjen määrä alkoi karkaamaan käsistä ja puheenjohtaja päätti kokouksen joka oli kestänyt aamusta iltamyöhään.
Sunnuntaina päätettiin vuoden 2011 maailmanmestaruuskisojen järjestäjästä. Ehdokkaana oli kolme erittän vahvaa ehdokasta: Budabest (Unkari), Catania (Italia), Tianjin (Kiina). Sofia (Bulgaria) oli myös ilmoittatautunut ehdokkaksi, mutta vetäytyi kisasta ennen käsittelyä Ehdokkaista Budabestillä oli pisimmälle viety suunnitelma kisoista ja lupaus 1,5 miljoonan euron budjetista. Lopulta äänestyksen jälkeen Catania voitti Budabestin äänin 62/52. Unkarin ja Italian valmisteluiden ja suunnitelmien erittäin korkea laatu kertoo osaltaan että miekkailulla on yhä enemmän vetovoimaa ainakin kansallisella tasolla.
Myöhemmin minulle valitettavasti esitettiin erittäin vahvoja todisteita siitä, että useita kongressiin osallistuneita oli lahjottu, jotta he äänestäisivät Italian kisaisännyyden puolesta ja toisaalta, että lahjuksia oli kisajärjestäjäehdokkaan edustajalta myös aktiivisesti pyydetty. Tästä piirteestä miekkailussa on päästävä eroon ja ilmaistava selkeästi että tämä ei ole hyväksyttävää. Se on vastoin urheilumme periaatteita ja sillä voi olla erittäin vahingollisia vaikutuksia urheilulajimme mainetta kohtaan.
=============================
Suomen Olympiakomitean kokous 16.11.2009
Yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa vahvistettiin Suomen Olympiakomitean uudet säännöt. Muutoksia oli valmisteltu keväästä ja ne liittyivät osaksi Kansainvälisen Olympiakomitean ja Wadan määrityksiin. Lisäksi ne sisälsivät muutoksia jotka mahdollistavat Suomen Olympiakomitean toimimisen nykyistä laajemmin suomalaisen huippu-urheilun kehittäjän roolissa.
Tähän sisältyi mm. jäsenkriteerin väljentäminen, jotta merkittäviä huippu-urheilua edistäviä yhdistyksiä voidaan ottaa jäseneksi. Samalla kaventuu päätöksenteko Olympiakisoihin liittyen ainoastaan Olympiakisojen kilpailuojelmassa oleviin liittoihin. Lisäksi äänien määräytyminen valtuuskunnan kokouksissa muuttui siten että kaksi ääntä on edellisissä Olympialaisissa kilpailuohjelmassa olleilla lajeilla ja muilla yksi ääni.
Ylimääräisen yhdistyskokouksen jälkeen Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja arvioi tulevaa toimintaa 2010, joka tulee olemaan merkittävä vuosi suomalaisen huippu-urheilun kehittämisessä. Tällöin määritellään SLU-yhteisön yhteinen strategia ja Opetusministeriön asettaman työryhmän mietintö suomalaisesta huippu-urheilusta.
Olympialaisiin valmistautumisen ja strategiatyön lisäksi Olympiakomitean painopisteenä 2010 on nuorten lahjakkaiden urheiljoiden tukiohjelma. Talermo totesi, että pelkästään motivaatio ei riitä, lahjakas nuori urheilja tarvitsee rinnalleen ammatitaitoista valmennusta. Hyvällä yhteistyöllä lajiliittojen kanssa Olympiakomitea voi tukea tärkeässä työssä lahjakkuuksien kehittämisessä. Huipulle tähtäävän urheilijan on myös varmistettava ammatillinen koulutus ja opiskelu samanaikaisesti urheilutavoitteiden kanssa. Tähän tarpeeseen on syntynyt urheiluakatemiat. Tällä hetkellä Suomessa on kymmenen urheiluakatemiaa, jotka täyttävät Olympiakomitean kriteerit. Talermo rohkaisi lajeja keskittämään toimintaansa urheiluakatemioiden yhteyteen. Se mahdollistaa Talermon arvion mukaan toiminnan laadun parantamisen lajin sisällä.
Talermon puheen jälkeen Olympiakomitean valtuuskunnan kokous järjestäytyi, valitsi kokouksen sihteeriksi Jouko Purontakasen ja pöytäkirjan tarkistajiksi, sekä ääntenlaskijoiksi minun lisäkseni Esa Lommon. Paikalla oli 60 jäsenestä 44 jäsentä.
Pääsihteeri Purontakanen esitteli toimintasuunnitelman ja talousarvion. Purontakanen totesi että edessä erittäin haasteellinen vuosi, johon toisaalta vaikuttaa talvikisojen kustannukset ja haasteellinen oman varain hankinnan tilanne. Tämän tilanteen korjaamiseksi Opetusministeriöltä on haettu ylimääräinen puolen miljoonan euron erityisavustus talvikisoihin liittyen. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi valtuuskunta hyväksyi periaatteen että kun valtion lopullisen avustuksen määrä vahvistuu, hallitus saa valtuutuksen tarvittaessa sopeuttaa budjetin sen mukaiseksi.
Kokouksen lopuksi Opetusministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen esitteli ns. Niemisen työryhmän tilannetta. Opetusministeriö on asettanut suomalaista huippu-urheilua kehittävän työryhmän, jonka tehtävänä on uudistaa kansainväliseen menestykseen tähtäävän huippu-urheilun strategia ja työnjako.
Työryhmä on toiminut kymmenen kuukautta ja työskentely on sisältänyt paljon keskustelua ja ajatuksia. Huippu-urheilu on noussut sivulauseesta päälauseeseen työryhmän toiminnan aikana. Vanhasen hallituksen ohjelmassa on periaatteessa hyvät lähtökohdat: huippu-urheilu on muutakin kuin eettisesti hyvinvoivaa. Mukaan on tullut kansainvälinen, tavoitteellinen huippu-urheilu.
Aikaisempi Kivistön työryhmän työ loi linjoja sille operatiiviselle toiminnalle jota tarvittiin aikaisempina vuosina. Kivistön työryhmän keskeisenä ajatuksena oli että urheilu on kansalaistoimintaan pohjautuvaa: paikalliset seurat vastaavat paikallisesta toiminnasta, lajiliitot lajinsa kehittämisestä ja olympiakomitea asiantuntijuuden kehittämisestä. Kategorisesti määriteltiin eri roolit.
Lähtökohtana nykyisen työn määrittelyssä on ollut Olympiakomitean vuonna 2002 tekemä määrittely huippu-urheiluksi, jonka mukaisesti huippu-urheilulla tarkoitetaan aikuisten, 16-vuotiaasta alkavaa toimintaa jonka päämääränä on urheilijoiden menestyminen. Lisäksi siihen kuuluu kansainväliseen menestykseen tähtävää vammaisurheilu.
Erityispiirteenä suomalaisessa urheilussa, on että toimintaa kehitetään usealla kärjellä. SLU:n arvio mukaan Suomessa on noin 9.000 urheiluseuraa. Myös huipu-urheilun tukeminen on pirstaloitunut. Lisäksi Suomessa on seitsemänkymmentä valtioapukelpoista ja kymmenen valtionavun piiriin ehdolla olevaa lajia jotka toimivat hyvinkin erillisinä toisistaan riippumatta.
Työryhmän mietinnössä tarkastellaan paikallista ja valtakunnallista rakennetta. Paikallisessa verkostossa keskiössä on valmentaja ja urheilijan perhe, jossa tehdään merkittävimmät päätökset. Vaikka määrittelyssä huippu-urheilu alkaa 16-vuotiaana, urheilu alkaa jo aikaisemmin.
Työryhmä kokee että huippu-urheilulla on itsearvo, johon kuuluu tunnelataus, jännityksen metsästys, spektaakkeli. Kansainvälinen "yhteinen kieli" - jossa arvopohjana ovat kilpailukyky, tehokkuus ja elämyksellisyys.
Lopuksi Tolonen tiivisti, että huippu-urheilun strategiaa ei voida rakentaa vain työryhmässä. Edellytys työn onnistumiselle on vahva, jatkuva vuorovaikutus urheilujärjestöjen kanssa. Työryhmä ei tee esitystä joka on valmis, kyse on lähtölaukaus miten viedä huippu-urheilua eteenpäin. Tärkeänä on myös oivaltaa että huippu-urheilu ei ole irti muusta liikunnasta ja yhteiskunnasta. Kokonaisuus on olennaista. Työryhmän loppuraportti valmistuu ennen Vancouverin kisoja.
Miekkailuliiton toiminta 2010
24.10.2009
Suomen Miekkailuliitto määritteli vuonna 2006 kymmenen vuoden strategian, jonka tavoitteena on harrastajamärän kasvattaminen ja menestys Olympiakisoissa. Strategiaa tarkennettiin 2007 siten että tavoitteet toteutetaan tehokkaimmin seuratoiminnan kehittämisen kautta. Huippu-urheilun osalta liitto on kyennyt seuraamaan menestyksekkäästi strategian mukaisia tavoitteita: (2007) sijoitus 16. joukossa miesten MM-kisoissa, (2008) ensimmäinen suomalainen Euroopanmestaruus (alle 17v.), (2009)ensimmäinen suomalainen maailmancupin voitto (alle 20v.). Miekkailun harrastajamäärät ovat kasvaneet myös merkittävästi. Strategiaan kirjattu tavoite oli 20-30%. Toteutunut kasvu on ollut 50%.
Liiton toiminta on kasvanut laadullisesti ja määrällisesti kovaa vauhtia viimevuosina ja tämä vaatii myös organisaation ja toimintatapojen soveltamiseksi uuteen ympäristöön. Tähän liittyen hallitus esittää syyskokoukselle sääntöjen uudistamista, joiden tavoitteena on mukauttaa säännöt kasvaneeseen toimintaa ja ajanmukaistaa vastaamaan paremmin nykyisiä lainsäädännöllisiä ja oikeudellisia vaatimuksia. Lisäksi uudet säännöt antavat mahdollisuuden liiton toiminnan laajentamiseksi tulevaisuudessa etenkin ottaen huomioon Opetusministeriön työryhmien mietinnöt liikuntalakiin ja liikuntajärjestöjen tukiperiaatteisiin liittyen, jotka todennäkäisesti tulevat voimaan 2012 alkaen.
Seuratoiminnan kehittämiseksi liitto tilasi SLU:lta selvityksen jonka jonka tulokset ohjaavat toimintaa vuonna 2010. Suomalaisilla miekkailuseuroilla on hyviä mahdollisuuksia kasvaa nykyistä huomattavasti suuremmiksi. Erityisesti jäsenmääärää on lisättävissä tehostamalla toimintaa nuorten tyttöjen saamiseksi mukaan miekkailuun.
Jäsenmäärän ja huippu-urheilun menestyksen lisäksi kolmantena strategian toteutumisen mittarina on miekkailun työllistävien henkiöiden määrän kehittyminen. Liitto esittää Opetusministeriölle pilotointia vuodelle 2010, jonka tavoitteena on löytää onnistunut toimintamalli pienten lajiliittojen toiminnan laajentamiseksi. Tällä hetkellä päätoimisen työntekijän palkkaaminen muodostuu merkittäväksi esteeksi jossakin vaiheessa lajiliiton jäsenmäärän ja urheilusaavutusten kehittyessä. Lisäksi yhden henkilön organisaatiot ovat liian riskialttiita toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Näistä syistä johtuen on perusteltua löytää toimintamalli, jossa pienten lajiliittojen henkilöstöresursseja yhdistetään sisältäen myös pienten lajiliittojen ammattijohtamisen.
Pilotoinnin tavoitteena on vuoden 2010 aikana kartoittaa sopivat pienet lajiliitot, joiden kanssa luodaan toimintamalli yhteistyössä SLU:n kanssa, yhdistämään kahden tai useamman lajiliiton johtamisen resurssit. Pilotointiin liittyen tarkastellaan myös mahdollisuuksia että resurssointi ohjataan vuodesta 2011 alkaen SLU:lle ulkoistettuna palveluna. SLU tarpeeksi laajana organisaationa voi turvata kestävästi pienten lajien ammattijohtamiseen tarvittavat henkilöstöpalvelut.
Liitolla on tällä hetkellä erinomaiset resurssit etutyön toteuttamiseen. Kansainvälisissä organisaatiossaa suomalaisilla ei ole koskaan ollut yhtä merkittävää ja laajaa edustusta. Marja-Liisa Someroja valitiin Euroopan Miekkailu-Unionin hallitukseen, joka vastaa kansainvälisen miekkailuliiton toiminnan kehittämisestä Euroopassa. Kansainvälisen Miekkailuliiton valiokuntiin valittiin minun lisäkseni Jaana Pihkala. SLU:n valiokunnissa Somerojan lisäksi on toiminut Roope Takala. Kansainvälisen etutyön tavoitteena on edelleen 2010 kilpailujärjestelmän muodostaminen sellaiseksi että se tukee pienten miekkailumaiden osallistumista Olympialaisiin. Kansallisesti meidän kannattaa osallistua liikuntapoliittiseen linjaukseen siten että se tukee laaja-alaisen ja monimuotoisen liikunnan yhteiskunnallista merkitystä, sekä luo mahdollisuuden huippu-urheilun kehittämiseen uusien nousevien lajien osalta.
Kilpailutoiminnassa tulemme tekemään vuonna 2010 merkittäviä uudistuksia, liittyen kansalliseen kilpailujärjestelmään, valmennuspäiväkirjan kehittämiseen ja pohjoismaisen yhteisen leirityksen kehittämiseksi. Nämä tavoitteet tukevat sekä harrastus että huippu-urheilutoimintaa, jossa tulemme jatkamaan tasapuolista huippu-urheilun jakoperustetta, joka otettiin käyttöön 2008 alkaen:
* A. 30-60% huippu-urheilijoille. Tämä summa jaetaan niiden seniori miekkailijoiden kesken jotka saavuttavat liiton kriteerin. Jaettava määrä riippuu miekkailijoiden lukumäärästä, jotka ylittävät kriteerit.
* Kriteerinä on sijoittuminen 16. joukkoon valituissa kisoissa (eurooppalaiset MC-kisat, grand prix turnaukset, EM- ja MM-kisat). Miekkailija joka saa tuen, allekirjoittaa sopimuksen liiton kanssa, jossa sitoutuu harjoitusohjelmaan ja liiton määräyksiin. Sopimuksessa hyväksikäytetään Suomen Olympiakomitean sopimuskäytäntöä.
* B. 70-40% valmennukseen ja leiritykseen. Tämä koostuu valmentajien palkkakustannuksista, sekä leirityksistä, joka ohjautuu sekä junioreiden että lupaavien senioreiden valmentamiseksi kohti huippua.
Taloudellisesti vuosi 2009 on ollut erittäin raskas ja tulevana vuonna 2010 tulemme vahvistamaan taloudellista seurantaa tavoitteena toiminnan osalta nollatulos. Omaisuuden hallinnassa tulemme seuraamaan varovaisen tuoton periaatetta ja kehittämään liiton tuloja uusilla palveluilla.
Liiton painopisteinä ovat vuonna 2010 siten seurapalveluiden uudistaminen, huippu-urheilun leiritystoiminnan vahvistaminen ja "lapset liikkumaan kampanja," jonka tarkoituksena on luoda miekkailu entistä vetovoimaisemmaksi lasten keskuudessa ja luoda toimivia malleja seuroille nuorten liikuntatoiminnan kehittämiseksi. Kaiken perustana on liiton eettiset arvot, reilu peli. On hienoa olla miekkailija ja työskennellä Suomalaisen miekkailun puolesta, sillä meillä on vahvana reilu peli ja rehti meininki pistämättömän harrastuksen parissa!
Miekkailun iloa toivottaen,
Kimmo Pentikäinen
puheenjohtaja
Suomen Miekkailuliitto
=========================================
21.3.2009
Vuosi 2008 tullaan muistamaan kansainvälisen rahoituksen katastrofin vuotena ja mahdolliseti myös suuren laman alkuna. Tämä on myös vaikuttanut Miekkailuliiton toimintaan, jonka varallisuus on ollut sijoitettuna osakemarkkinoihin. Liiton tulos vuodelta 2008 on siten raskaasti tappiollinen.
Muuttunut taloudellinen tilanne lisää yhä merkittävämmäksi valtion avun merkityksen suomalaiselle liikunnalle. Opetusministeriön miekkailulle myöntämä tuki vuoden 2009 osalta oli kuitenkin riittämätön. Meidän on jatkettava pitkäjänteistä työtä, jotta voitaisiin paremmin ymmärtää miekkailun ensiarvoisen merkityksen hyvinvoinnin lisääjänä yhteiskunnassamme. Miekkailussa yhdistyy vapaaehtoinen nuorisotyö, yhteisöllisyys ja merkittävät terveysvaikutukset yhdistyneenä edulliseen, moniin tiloihin soveltuvaan sisäliikuntalajiin - joka liikuntalajina on erittäin ympäristöystävällinen ja tukee tavoitteita kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi.
Kilpailulliset saavutukset kertovat erinomaisista onnistumisistamme. Teemu Seeve voitti ensimmäisenä suomalaisena nuorten Euroopan Metaruuden (alle 17v sarja) ja nuorten sarjoissa saavutimme vuonna 2008 useita pohjoismaiden mestaruuksia. Miekkailun liikunnallisen ja yhteisöllisyyden voima sekä terveysvaikutukset näyttäytyvät myös innostuneissa keski-ikäisissä miekkailuharrastajissamme, jotka ovat erinomaisesti säilyttäneet liikunnallisen aktiivisuutensa ja liikunan ilon. Liiton varapuheenjohtaja Marja-Liisa Someroja voitti jälleen kaksi veteraanien maailmanmestaruutta ja siten omalla esimerkillään innoittaa kaiken ikäisiä miekkailijoita jatkamaan hienon ja perinteikkään liikuntaharrastuksen parissa.
Hallinnollisesti vuosi 2008 oli uuden rakentamisen vaihe, jolloin uusi toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock aloitti toimessa. vuoden aikana saimme onnistuneesti vietyä eteenpäin seuratyön kehittämistä ja valmentajien koulutusta vahvasti yhteistyössä SLU:n kanssa. Kansainvälisessä Miekkailuliitossa (FIE) olemme yhä vahvemmin mukana vaikuttamassa useassa valiokunnassa, sekä hyvillä luottamuksellisilla suhteillamme kansainvälisen liiton uuteen hallitukseen, pääsihteeriin ja puheenjohtajaan.
Uuden tekeminen, ennakkoluulottomuus ja halu kehittää lajia eteenpäin esiintyi erinomaisesti onnistuneissa kisajärjestelyissä. Kansainvälisimmät kisamme, Turun Kupittaa Tournament ja nuorten Young Lions kisa olivat erinomaisesti järjestettyjä ja osanottajamäärältään ennätysmäiset. Suurta lupausta uudesta tavasta jolla miekkailu osaltaan näyttäytyy uudella tavoin merkittävänä liikuntalajina voidaan pitää kalvan joukkue SM-kisoja, jotka ennakkoluulottomasti järjestettiin eräässä Suomen suurimista kauppakeskuksista. Tämä osoittaa hienoa, ennakkoluulotonta asennetta ja olen vakuuttunut että näemme samanlaisia erinomaisia uusi toiminnan tapoja joilla miekkailu lajina on yhä lähempänä jokaisen suomalaisen arkea.
Jälleen kerran voidaan todeta, että miekkailijat ovat osallistuneet innostuneesti miekkailutoiminnan järjestämiseen Suomessa. Tätä toimintaa on ollut kunnia johtaa. Kiitän kaikkia toimintaan osallistuneita hienosta miekkailuvuodesta!
Kimmo Pentikäinen
puheenjohtaja
Suomen Miekkailuliitto
=========================================
4.2.2009
Olympiakomitea myönsi nuorten huippu-urheilutukea kolmelle miekkailijalle. Dennis Badelle, Catharina Kockille ja Teemu Seevelle.
Nuorten huippu-urheilutuki on onnistunut toiminnan muoto Olympiakomitealta ja olen vakuuttunut että myönnetyillä tuilla on erittäin suuri henkinen merkitys nuorten miekkailijoidemme harjoittelun laadulliseen jatkumiseen.
Olemme tällä hetkellä tyydyttävästi mukana olympiakomitean uusissa tukijärjestelmissä. Liittona meillä on kuitenkin vielä paljon mahdollisuuksia ja meidän kannattaa jatkaa kehitystyötä yhä tiiviimmin yhteistyössä olympiakomitean kanssa.
31.10.2008
Suomen Miekkailuliiton sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2008. Katso tarkempi kutsu liiton keskustelupalstalta.
Jotta pääsemme strategian mukaisiin tavoitteisiin, vuoden 2009 painopisteinä ovat seurojen harrastajamäärien kasvattaminen, valmentajakoulutus ja Lontoon Olympialaisiin 2012 valmistautuminen.
Seurojen harrastajamäärän kasvattamisen lähtökohtana on seurojen toiminnan kartoittaminen. Erityisesti kiinnitetään huomiota, että kunnat tarjoavat miekkailuseuroille ajanmukaiset ja riittävän kokoiset harjoitustilat. Opetusministeriön suoran seuratuen pilotointi alkaa 2009 ja tavoitteena on saada miekkailusta mukaan pilottiin 2-3 seuraa. Täysipäiväisten työntekijöiden palkkaaminen luo uudet edellytykset harrastajamäärien kasvattamiseksi. Etenkin pääkaupunkiseudulla on ratkaistava ajoissa miekkailijoiden määrän kehitys: pääkaupungin kuntien on voitava tarjota tarjota ajanmukaiset liikuntatilat kuntalaisilleen.
Valmentajakoulutukseen kehittäminen varmistaa miekkailun harrastajien viihtyvyyden lajin parissa ja miekkailun huippu-urheilusaavutukset. Lontoon 2012 Olympialaisiin valmistautuminen on aloitettava vuonna 2009. Liitto käynnistää projektin, jonka tuloksena liitolla on suunnitelma huippu-urheiluohjelmaksi - tavoitteena Olympiamitali. Suunnitelma sisältää toimenpidesuositukset, vuosikohtaisen erittelyn, kustannuslaskelman ja rahoitussuunnitelman.
Toiminnan voimakas kehittäminen vaatii liiton budjetin voimakasta kasvattamista. Tämä vaatii vuodelle 2009 budjetin alijäämäisyytttä ja Opetusminiseriön tukea lajin harrastajamäärien kasvattamiseksi. Tavoitteena on että investoinnin seurauksena meillä on paremmat toimintaedellytykset ja lisääntynyt harrastajamäärä mahdollistaa että liiton tulot kattavat liiton menot vuonna 2010.
=========================================
Upeat kalvan SM-joukkuekisat Espoon Isossa Omenassa
4.7.2008
Euroopan Miekkailu-Unionin yleiskokous Kievissä 4.7.2008 hyväksyi yhteisön uudet säännöt, joita on valmisteltu kaksi vuotta. Suomen Miekkailuliitto on osallistunut aktiivisesti valmistelutyöhön työryhmässä, johon kuului jäseniä myös neljästä muusta Euroopan miekkailuliitosta
Ohessa linkkinä ennen kokousta lähetetty avoin kirje Euroopan miekkailuliitoille uusiin sääntöihin liittyen:
Englanniksi
Ranskaksi
Ehdotus uusista säännöistä:
Englanniksi
Ranskaksi
Kimmo Pentikäinen
Puheenjohtaja
=========================================
Kuntien liikuntalautakunnat ovat seurojen tärkein sponsori
22.3.2008
Viime syksynä moni meistä innokkaista miekkailijoista kokoontui seminaariin Helsinkiin, jossa mietimme millä tavoin haluamme että miekkailua harrastettaisiin Suomessa. Keskustelimme ja vaihdoimme ajatuksia. Mukana oli seurojen edustajia, kokeneita valmentajia - nuoria sekä vanhempia miekkailijoita. Yritän kertoa tärkeistä asioista josta keskustelimme ja jotka meidän olisi hyvä muistaa.
Keskustelussa nousi esille, että miekkailua on hyvä harrastaa hyvässä seurassa. Se tarvitsee ammattitaitoisia seuravetäjiä ja valmentajia. Meille kerrottiin että moni haluaisi aloittaa miekkailun kaikkialla Suomessa. Seuroilla on kuitenkin huonot tilat miekkailun harrastamiseksi. Meillä ei ole tarpeeksi koulutettuja seuraohjaajia ja korkeatasoisia valmentajia.
Miekkailulla on paljon annettavaa liikuntalajina. Miekkailu on fyysisesti vaativa ja kehittävä, mutta turvallinen laji. Miekkailu on kilpailullinen kamppailuĺaji ilman väkivaltaa. Miekkailuun on sisäänrakennettu herrasmiesmäisyys ja ihmisen kunnioittaminen. Miekkailu on ikäriippumaton. Miekkailu on älyllinen – henkisen kasvun laji. Miekkailu on monen mielestä eleganttia ja kaunista. Miekkailu on maailmanlaajuinen yhteisö, joka opettaa kansainvälisyyteen. Miekkailu on olympialaji. Miekkailu on sosiaalinen yksilölaji, joka kasvattaa vastuuseen.
Mutta miekkailulla ei ole tiloja. Miekkailulla ei ole rahaa ammattitaitoisten seuraohjaajien palkkoihin.
Seurojen tärkein ystävä ei ole sponsoroivat yritykset, seurojen tärkein taloudellinen tuki ei ole valtio, seurojen tärkein arvostaja ei saa olla Miekkailuliitto. Seura tarvitsee kunnaltaan arvostusta, tiloja ja toiminta-avustusta. Kunta on seuran tärkein auttaja ja kunnan on syytä olla ylpeä siitä että se on saanut innokkaita miekkailijoita tuomaan kylään ja kaupunkiin arvokkaan asian jota ei voi rahalla mitata.
Kunnan tulee tarjota kuntalaisille mahdollisuuden monipuoliseen liikuntaan ja mahdollisuuden terveelliseen elämäntapaan. Kaikki ei halua harrastaa lentopalloa, jalkapalloa, keihäänheittoa, amerikkalaista jalkapalloa tai jääkiekkoa. Kunnan on annettava monipuolisesti liikuntamahdollisuuksia erilaisille ihmisille. Miekkailu on liikuntalaji, jota kunnan kannattaa tukea. Miekkailu on vastuullista liikuntatoimintaa, joka ei vaadi erikoisia tiloja, miekkailu ei vaadi kalliita varusteita aloittelevalta nuorelta - joka oppii miekkailemalla terveellisen liikunnallisen elämäntavan. Miekkailu sopii kaiken ikäisille kuntalaisille. Miekkailu pitää terveenä nuorten lisäksi työikäiset ja myös eläkeikäiset. Miekkailu sopii miehille ja naisille. Miekkailu yhdistää sukupolvia ja eri kulttuureja. Miekkailu on kansainvälinen liikunnan kieli. Miekkailu on osa olympialiikettä
Me miekkailijat olemme turhan vaatimattomia. Meillä on ideoita jotka kannattaa toteuttaa. Seuroissa tarvitaan ammattitaitoisia seuraohjaajia, toimintaa joka on laadukasta, tavoittaa ihmiset jotka haluavat miekkailla ja pyrkii yhteistyöhön kunnan ja muiden seurojen kanssa. Yksin on hankala harrastaa miekkailua.
Myös liitolla on erityinen tehtävä, jotta seuroissa olisi hyvä harrastaa miekkailua. Liiton on järjestettävä seuraohjaajien koulutusta, ohjata seurat yhteistyöhön ja etenkin autettava seuroja tutustumaan tärkeimpään yhteistyökumppaniin, tuohon kaikkein parhaimpaan, vetovoimaisimpaan ja luotettavimpaan sponsoriin, jonka nimi tulisi näkyä sponsoroinnin tuloksena isoilla logoina - kultakirjaimina seuran edustajamiekkailijoiden verkkareissa - oman kunnan liikuntalautakuntaan. Tämä sponsori ei kuitenkaan halua näkyä verkkareissa. Tälle sponsorille riittää että kunnassa on hyvät mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ja nämä mahdollisuudet ovat niin monipuolisia että jokainen kunnan asukas voi aloittaa itselle sopivan liikuntamuodon. Se on meidän yhteinen tavoite.
Liitolla on myös tehtävänä miekkailun maineen nostaminen esille medioissa, esille tuomisessa niille jotka eivät ole vielä aloittaneet miekkailua, mutta jotka olisivat siitä kiinnostuneita. Seurat omalta osaltaan pystyvät tähän osallistumaan ponnistamalla kisat tapahtumiksi joihin on mukava tulla katsomaan ja ihailemaan miekkailusuorituksia. Miekkailu on parhaimmillaan kun miekkailee, mutta on sitä myös mukava katsoa. Ja katsomalla myös innostuu kokeilemaan itsekin. Tehdään miekkailukisoista yleisöystävällisiä tapahtumia. Soitetaan liikuntalautakunnan jäsenille ja hankitaan kunnon tilat omalle seuralle ja taloudellista tukea miekkailun järjestämiseksi. Kyllä se on sen arvoista.
Kimmo Pentikäinen
Puheenjohtaja
=========================================
FIE:n kongressi 24-25.2007
25.11.2007
Kansainvälisen Miekkailuliiton kongressi Madridissa 24-25.11.2007 käsitteli urheilun päätöksentekoon liittyviä vaikeita kysymyksiä. Nykyisen hallituksen toimikausi loppuu vuoden päästä ja tämä oli esillä myös kongressille esitetyissä yhdistyssääntömuutoksissa.
Liiton nykyinen puheenjohtaja, Réne Roch, on toiminut ansiokkaasti kolme toimikautta. Honduras ja Aruba toivat kongressille esitettäväksi, että puheenjohtajan toimikaudet olisi rajoitettava kolmeen toimikauteen.
Esitys aiheutti tunteellisia mielipiteitä. Sekä esityksen puolustajat ja sitä vastustavat vetosivat demokratiaan. Kysymys toimikausien pituudesta on aiheellinen kysymys, joka on Suomessa puhututtanut myös SLU:ta. Omassa puheessani kongressille toin esiin, että kansainvälinen Olympiakomitea on rajoittanut toiminnassaan puheenjohtajan ja hallituksen uudelleenvalintojen määrää. Miekkailu on osa Olympialiikettä ja meidän on vakavasti harkittava tämän periaatteen soveltamista koko laajuudessaan. Mielestäni ratkaisu olisi perusteltu, sillä se edesauttaa organisaation uudistumisessa. Kuitenkin Aruban ja Hondurasin esitykset eivät tarkastelleet kysymystä toimikausista samalla laajuudella ja siten oli oikein että esityksiä ei hyväksytty. Niiden kohdistuminen ainoastaan puheenjohtajan toimikausiin antoi vaikutelman, että ne oli tuotu kongressille estääkseen nykyisen puheenjohtajan ehdokkuuden. Yhdistysääntömuutosten on kuitenkin oltava yksittäisten vaalikampanjoiden taktikoinnin yläpuolella.
Toinen kongressin vaikeista päätöksistä koski ehdotusta kokeilusta, jonka mukaisesti joukkuekisat järjestettäisiin siten että joukkueeseen kuuluisi kuusi miekkailijaa, kaksi jokaisesta aseesta. Jos kokeilu on onnistunut se antaisi ratkaisun Olympialaisiin liittyen, sillä tämän hetkisen tilanteen mukaisesti miekkailulla on enemmän kilpailuja maailmanmestaruuskisoissa kuin mahdollisuus järjestää kilpailuja Olympialaisissa. Uutta ideaa kokeillaan mahdollisesti jo ensi vuonna junioreiden euroopan mestaruuskisoissa.
Laajemmin esille tulivat tärkeät kysymykset miekkailun modernisoimisesta, kuten läpinäkyvä maski ja langaton merkintälaitteisto. Emme voi jatkaa vanhalla tavalla – miekkailun kilpaurheiluna on oltava kiinostavampi katsojille. Tämän mukaisesti on erittäin hyvä että miekkailussa jatkuu sääntöjen muutokset siten että lajista tulee yhä seurattavampi yleisölle. Yleisö kuuluu luonnollisena osana kilpaurheiluun ja lajin kiinnostavuus tuo myös uusia harrastajia sen piiriin.
Päätös vuoden 2009 maailmanmestaruuskisojen järjestäjämaasta siirrettiin kevään kokoukseen, joten joudumme jännittämään vielä muutaman kuukauden lisää, ennen kuin selviää saadaanko kisat pohjoismaihin, Tanskaan.
Kimmo Pentikäinen
Puheenjohtaja
Kuvassa Madridin kongressin pohjoismainen delegaatio.
=========================================
TIEDOTE 8.11.2007
Pienlajiliitot ovat päättäneet asettaa Kimmo Pentikäisen ehdokkaakseen Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n syyskokouksessa 17.11.2007 pidettävään hallitusvaaliin.
SLU:n asettama ehdollepanotoimikunta on esityksessään SLU:n hallitukseen valittavista jättänyt huomioimatta pienet lajiliitot. Toteutuessaan SLU:n hallituksessa olisi jäseniä vain kahdeksan suurimman liiton joukosta, sekä kahdesta keskikokoisesta liitosta. Yhtään edustajaa ei olisi lajiliitoista jotka ovat alle puolenvälin suuruusjärjestyksessä.
Tämä ei ole SLU:n aikaisempien vuosien hallitusvalintojen yleisen käytännön mukaista. SLU:n ehdollepanotoimikunnan ehdotus muuttaisi SLU:n roolia ja kaventaisi SLU:n hallituksen kykyä arvioida laaja-alaisesti jäsenjärjestöjensä tarpeita. SLU:n on kehitettävä palveluita, jotka hyödyntää myös pienten liittojen toimintaa ja sitä kautta edistää tasa-arvoisesti moniarvoista suomalaista liikuntaa.
Tähän tilanteeseen pienet lajiliitot puuttuvat oman ehdokkaan asettamisellaan. SLU:n ehdollepanotoimikunnan suositus ei ole SLU:n jäsenjärjestöjen päätöstä sitova ja siten toivomme muilta jäsenjärjestöiltä tukea esityksellemme.
Lisätietoja:
SLU:n jäsenjärjestö Yhteyshenkilö Puhelinnumero
Suomen Lumilautaliitto ry Mats Lindfors 040 074 7356
Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry Riitta Kemppe 050 347 8356
Suomen Castingliitto ry Bror-Eric Granfelt 040 592 0955
Suomen Kyykkäliitto ry Pentti Karvonen 040 546 4181
Suomen Kiipeilyliitto ry. Jari Koski 040 586 8123
Suomen Liitokiekkoliitto ry Juha Jalovaara 040 556 9150
Suomen Saappaanheittoliitto ry Esa Kokkonen 045 634 7858
Nykyaikaisen 5-ottelun liitto Jouko Pakarinen 040 044 1114
Suomen Aikidoliitto ry Sari Onninen 040 573 8166
Suomen Miekkailuliitto Peter Grönholm 050 366 2012
Suomen Curlingliitto Olli Rissanen 040 553 1233
Suomen ITF Taekwon-Do ry Anssi Kähärä 040 529 1274
Pietarin MM – suomalaisen miekkailun uusi suunta
8.10.2007
Meillä Suomalaisilla oli erinomaiset mahdollisuudet nauttia miekkailun loistosta, kun tänä vuonna maailmanmestaruuskisat järjestettiin Pietarissa 28.9-7.10.2007
Parasta kisoissa oli Suomen Dennis Baden häikäisevä sijoittuminen kuudentoista parhaan joukkoon miesten kalvassa. Tämä Denniksen saavutus on hurjan suomalaisen sitkeyden tulos. Saavutus osoittaa että Dennis kuuluu tämän hetken kalvan huippuihin maailmassa. Suuri ansio Denniksen saavutuksista kuuluu hänen taustajoukoilleen, valmentaja Kimmo Puraselle ja managerina toimivalle Jan Badelle. Tämä voimakolmikko tulee tekemään vielä ihmeitä lähivuosina.
Kuitenkaan pelkillä ihmeillä ja suomalaisella sisulla ei voiteta olympiakultaa. Kun Suomen Miekkailuliitto joutuu turvautumaan 90.000 euron budjettiin, niin MM-kisoissa mitaleja saavuttaneilla liitoilla on käytössään viidestä miljoonasta miljoonaan euroa. Poikkeuksellisesti Viro saavutti jälleen mitalin vain puolen miljoonan euron budjetilla. Me olemme Suomessa nukkuneet onnemme ohi ja mitalit jäävät saavuttamatta, jos emme havahdu ja herätä valtiota tukemaan urheilua sille kuuluvalla arvolla. Kivistön raportin mukaan suomalaiset arvostavat urheilun huippusaavutuksia. Niitä ei kuitenkaan saavuteta ilmaiseksi. Sponsorointi ei myöskään ole ratkaisu. Kansainvälisessä miekkailussa se kattaa enintään 10% kuluista. Meidän on ravisteltava suomalaista urheilua, jotta se havahtuu ymmärtämään miekkailun mahdollisuudet ja jotta olympiakulta ei jäisi pelkäksi unelmaksi suomalaisille pojille ja tytöille. Unelmaksi, joka ei toteudu, koska emme tehneet sen eteen mitään. Olethan sinäkin mukana toteuttamassa tätä unelmaa.
Näyttää siltä että saamme myös lähivuosina nauttia maailman huippumiekkailusta lähialueilla. Tanskan Miekkailuliitto on ehdokkaana maailmanmestaruuskisojen 2009 järjestäjäksi Madridin yleiskokouksessa 24-25.11.2007. Suomen Miekkailuliitto tulee avustamaan Tanskaa kisojen järjestämisessä. Entä jos Kööpenhaminassa saavutaisimme jo mitalin - ja jännittäisimme finaaliottelua Lontoon olympialaisissa 2012?
Kimmo Pentikäinen
Puheenjohtaja
Kuvassa: puheenjohtaja Kimmo Pentikäinen, Tanskan Miekkailuliiton puheenjohtaja Jørgen Kjøller, Luxemburgin Miekkailuliiton Puheenjohtaja Armand Lemal ja Kansainvälisen Miekkailuliiton puheenjohtaja René Roch.
|